Ensin hän meni huoneeseensa Reminitskin luo ja kietoi ranteeseensa rievun ja sen päälle puhtaan nenäliinan. Tämän tunnusmerkin nojalla hänellä oli oikeus nauttia kaivosalueella vapautta ja kaikkien miesten myötätuntoa, ja niin hän lähti retkelleen.
Kulkiessaan ensimmäistä kaivosta kohti hän tapasi jäntereisen liukasliikkeisen miehen, jolla oli levottomat tummat silmät ja laihat älykkäät kasvot. Hän oli tavallisissa kaivosmiehen pukimissa, mutta siitä huolimatta oli mahdoton luulla häntä työmieheksi. Hän vaikutti kaikin puolin arvovaltaiselta.
»Huomenta, mr Cartwright», tervehti Hal.
»Hyvää huomenta», vastasi ylivalvoja. Sitten hän vilkaisi Halin siteeseen ja kysyi: »Loukkaantunut?»
»Olen, sir. Hiukan nyrjähdyttänyt, mutta ajattelin olevan parasta jäädä pois työstä.»
»Olitteko tohtorin puheilla?»
»En, sir. En luule asiaa vaaralliseksi.»
»Parasta mennä. Ei voi koskaan tietää, kuinka paha juttu nyrjähtyminen on.»
»Olette oikeassa, sir», vastasi Hal. Sitten, ylivalvojan ollessa jo poistumassa, hän kysyi: »Luuletteko, mr Cartwright, että MacDougallilla on mitään mahdollisuuksia tulla valituksi?»
»En tiedä», vastasi toinen ihmeissään. »Toivottavasti ei. Ette suinkaan aio häntä äänestää?»