Alhaalta tieltä kuului meluavia ääniä. "Halloo", huusi Montague; ja silmänräpäyksen kuluttua tuli kaksi miestä automobiilipuvuissa juosten häntä kohti. He pysähtyivät, katsellen kauhistuneina näkyä, joka nousi heidän eteensä.
Montaguen kehotuksesta hakivat he viivyttelemättä pölkkyjä, joiden avulla saattoivat nostaa vaunua siksi ylös, että saivat kuskin ruumiin vedetyksi sen alta. Montague huomasi, että se oli aivan kylmä.
Hän meni takaisin vanhan Grimesin luo. "Minne haluaisitte Te päästä?" kysyi hän.
Toinen epäröi, ennenkuin vastasi. "Minun oli tarkotuksena
Harrisoneille —" sanoi hän.
"Leslie Harrisoneille?" kysyi Montague. (Ne olivat olleet niiden vieraiden joukossa, joita hän oli tavannut Devoneilla.)
Toinen huomasi hänen katseestaan, että hän tunsi heidät. "Tunnetteko heidät?" kysyi hän.
"Tunnen kyllä", sanoi Montague.
"Se ei ole kaukana", sanoi vanha mies. "Kukaties olisi parasta mennä sinne." Ja sitten epäröi hän taas hetkisen; ja tarttuen Montaguen käsivarteen ja vetäen häntä luokseen kuiskasi hän, "Sanokaa minulle — ettette — ettette kerro —"
Montague ymmärsi, mitä hän tarkotti ja vastasi: "Se on säilyvä meidän välillämme." Samalla tunsi hän uuden vastenmielisyyden väristyksen tätä kurjista kurjinta vanhaa olentoa kohtaan.
He nostivat hänet vaunuun; ja kun he viipyivät paraiksi sen verran, että ehtivät kääriä kuskin ruumiin peitteeseen, kysyi hän äreänä, minkä vuoksi eivät he jo lähteneet. Neljännes tuntia kestävän matkan aikana riippui hän kokonaan kiinni Montaguessa, vapisten pelosta joka kerta, kun he ajoivat vastaan tulevan käännöksen ympäri.