"En ymmärrä vieläkään", sanoi Montague enemmän ja enemmän hämmästyneenä. "Mitä hänellä on tekemistä sen kanssa?"
"Mitäkö, mies", huusi Oliver, "hänen veljensä on yhtenä johtajana Fidelityssä! Ja hänen omat etunsa — ja kaikki muut yhtiöt! Sinä olet iskenyt koko vakuutusliikkeeseen!"
Montague tapaili ilmaa. "Oh, minä ymmärrän!" sanoi hän.
"Kuinka saatoit sinä sellaista tyhmyyttä ajatellakaan?" huusi toinen hurjasti. "Sinä lupasit neuvotella minun kanssani asioista —"
"Minä sanoin sinulle, kun otin tämän jutun", keskeytti Montague nopeasti.
"Tiedän", sanoi hänen veljensä. "Mutta sinä et selittänyt — ja mitä minä siitä ymmärsin? Luulin voivani jättää sinun terveen järkesi arvosteltavaksi, ettet sekaannu tänkaltasiin asioihin."
"Olen hyvin pahoillani", sanoi Montague vakavasti. "Minulla ei ollut aavistustakaan sellaisista seurauksista."
"Sen sanoin Robbielle", sanoi Oliver. "Hyvä Jumala, millaista minulla siellä oli!"
Hän otti hattunsa ja päällystakkinsa, laski ne vuoteen reunalle, istuutui ja ryhtyi sitten kertomaan. "Sain hänet käsittämään sen epäedullisen aseman, jossa sinä olit", sanoi hän, "kun olit muukalainen ja aivan perehtymätön asioiden tilaan. Uskon, että hänellä oli mielessä, että sinä olit koettanut saavuttaa hänen luottamustaan tarkotuksella hyökätä sitten hänen kimppuunsa. Se oli Mrs Robbie, arvaan sen — sinä tiedät, että hänen onnensa tulee aina siltä taholta."
Oliver pyyhki hikikarpaleet otsaltaan. "Voi minua!" sanoi hän. "Ja kuvittele, mitä vanha Wyman sanoo kaikesta tästä! Ja mitkä surkeat hetket Betty-parka saa viettää! Ja sitten Freddie Vandam — ilma on oleva harmaana puolen peninkulman alalla hänen ympärillään! Minun täytyy lähettää hänelle sähkösanoma ja selittää, että se oli erehdys, ja että me alamme siitä selvitä."