Hämmästynyt ilme välähti Montaguen kasvoilla. "Lelia?" kysyi hän.
"Mrs Robbie Walling!" huusi Mrs Winnie. "Ettekö luule, että hän saa vastata tuosta kirjotuksesta?"
Montague kohosi ylös.
"Sillä tavalla on heillä tapana käydä taistelua!" huusi Mrs Winnie. "He maksavat rahaa noille konnille, ollakseen suojattuja. Ja sitten lähettivät he iljettäviä juoruja ihmisistä, joita he haluavat vahingoittaa."
"Ette suinkaan sitä todella tarkota", huudahti mies.
"Tietysti tarkotan", huusi hän. "Minä tiedän, että se on totta! Minä tiedän, että Robbie Walling maksoi seitsemän tuhatta viisisataa markkaa muutamista nidoksista, joita he julkaisivat! Ja kuinka arvelette lehden saavan juorunsa?"
"En tiedä", sanoi Montague. "Mutta en koskaan uneksinut —"
"Oh", huudahti Mrs Winnie, "heidän postinsa on aina täynnä sinisiä ja kultaisia nimileimoja! Minä olen tuntenut vieraita, jotka ovat istuneet ja kirjottaneet parjauksia emännästään heidän omissa kodeissaan. Oi, Teillä ei ole käsitystäkään ihmisten alhaisuudesta!"
"Minulla oli vähän käsitystä", sanoi Montague, vaitiolon jälkeen.
"Siitä syystä tahdoin Teitä suojella."
"Minä en halua suojelusta!" huusi hän tulisesti. "Minä en tahdo antaa heille sitä tyydytystä. He tahtovat saada minut hylkäämään Teidät, ja minä en tahdo sitä tehdä, en mistään hinnasta sanokoot he mitä tahansa!"