"Tietäkää", sanoi hän, "että Ollie ja minä olimme kauhuissamme — luulimme, että isoisä olisi raivoissaan, ja että me joutuisimme perikatoon. Mutta miten lieneekään, se ei käynyt sillä tavalla. Olkaa vaan vaiti kaiken tuon suhteen, mutta minulla on ollut jonkinmoinen aavistus siitä, että hänen täytyy olla suojana Teidän puolellanne."
"Sepä olisi hauskaa tietää", sanoi Montague naurahtaen — "olen koettanut kauan aikaa etsiä, kuka olisi minun puolellani taistelussa."
"Hän puheli siitä toissa päivänä", sanoi Betty, "ja minä kuulin, että hän ei ollut otaksunut kenenkään Ollien perheen jäsenen omaavan niin paljoa ymmärrystä!"
Betty asui erään tätinsä kanssa aivan lähellä, ja hän meni takaisin ennen päivällistä. Automobiilissa, joka tuli häntä noutamaan, oli itse vanha Wyman matkalla kotia kaupungista; ja kun ulkona oli alkanut pyryyttää lunta, tuli hän sisälle ja seisoi tulen ääressä sillä aikaa kun hänen vaununsa vaihdettiin umpinaiseen Harveyn tallista. Montague ei tavannut häntä, vaan tarkasteli häntä varjosta — hintelä ihmiskääpiö, jolla oli terävät ja älykkäät kasvot, täynnä ryppyjä. Oli vaikea saada päähänsä, että tämä pieni ruumis omasi yhden maan suurimmista liikkeelle panevista älyistä. Hän oli tavattomasti hermostunut ja ärtyinen mies, katkera ja leppymätön — kautta kummitusten, enimmän vihattu ja peljätty mies Wall Streetillä. Hän oli nopea, käskevä ja äkäinen kuin ampiainen. "Johtohenkilöt niissä kokouksissa, joissa minä olen läsnä, äänestävät ensiksi ja keskustelevat perästäpäin", oli yksi hänen sanontatapojaan, joita Montague oli kuullut lainattavan. Katsellessa häntä tulen ääressä, kun hän siinä hieroskeli käsiään ja rupatteli iloisesti, lensi Montaguelle äkkiä tunne jostakin verhojen takaisesta, jostakin saavutetusta etuoikeudesta, joka on kielletty kuolevaisilta — kuninkuudesta, joka säilyy arkipuvunkin yllä ollessa!
Päivällisen jälkeen sinä iltana jutteli Montague isäntänsä kanssa tupakkahuoneessa; ja hän otti esille Hasbrookin jutun ja kertoi matkastaan Washingtoniin ja keskustelustaan tuomari Ellisin kanssa.
"Harveylla oli myöskin hiukan keskustelemista. Juttelin Freddie
Vandamin kanssa siitä", sanoi hän.
"Mitä hän sanoi?" kysyi Montague.
"Oh", vastasi toinen naurahtaen, "hän on sanomattakin harmissaan. Tiedättehän, että hänen isänsä kasvatti hänet siihen luuloon, että Fidelity jollain tavalla olisi hänen omaisuuttaan. Kun hän milloin viittaa siihen, sanoo hän aina 'minun yhtiöni'. Ja hän on hyvin ylpeä ja mahtava siitä — se on persoonallinen solvaus, jos joku hyökkää sen kimppuun. Mutta ilmeisesti hän ei tiedä, kuka tämän jutun takana on."
"Tiesikö hän jotakin Ellisestä?" kysyi Montague.
"Kyllä", sanoi toinen, "hän oli saanut selville niin paljon. Se oli oikeastaan hän, joka sen minulle alkuaan kertoi. Hän sanoo, että Ellis on nylkenyt yhtiötä vuosikausia — hänellä on suuri palkka, jota hän ei koskaan ansaitseisi, ja hän on ottanut lainaksi kolmisen miljoonaa markkaa arvottomilla obligationeilla."