Kaupungin ulkopuolella he taas "käyttivät tilaisuutta"! ja puoli tuntia myöhemmin saapuivat he suunnattoman ilmoitustaulun luo, johon oli merkitty "Haukan pesään", ja he kääntyivät sinne. He ajaa huristivat kukkulalle ja äkkiä pääsivät he ulos mäntymetsiköstä ja heidän edessään kohosi ravintola, joka oli rakennettu ylös, salmen yli katselevalle kallionkielekkeelle. Sen edessä oli laaja pihamaa, jossa automobiilit pyörivät ja rätisivät, ja pitkä vaja, jossa niitä seisoi rivissä.
Puoli tusinaa palvelijoita juoksi heitä vastaan, kun he pysähtyivät rappujen eteen. He tunsivat kaikki Oliverin, ja kaksi heistä riensi harjaamaan hänen takkiaan ja yksi otti hänen lakkinsa, jolla aikaa koneenkäyttäjä vei vaunun vajaan. Oliverilla oli juomarahoja kaikille; yksi seikka, minkä Montague huomasi, oli se, että New-Yorkissa tuli sinulla olla tasku täynnä pientä rahaa ja sinun tuli heitellä sitä ympärillesi, minne hyvänsä menit. Sinun tuli antaa miehelle, joka kantoi päällysvaatteesi ja pojalle, joka avasi oven. Pukuhuoneessa oli sinun annettava pojille, jotka täyttivät pesuastiasi, ja toisille, jotka harjasivat sinut toisen kerran.
Majatalon pylvässalit olivat täynnä automobiileilla ajelevia joukkueita, puettuina kaikellaisiin outoihin pukuihin Montaguesta näytti, että useimmat heistä olivat ulkonaisesti loistavia — miehillä oli punakat kasvot ja naiset puhelivat äänekkäästi; hän näki yhden, jolla oli taivaansininen vaippa ja kirkkaan punainen puku. Hänelle selveni, että elleivät nämä naiset olisi käyttäneet noin suuria hattuja, eivät he olisi tarvinneet aivan sellaista määrää kirkasväristä harsoa, jonka he kietasivat hattujensa yli ja sitoivat leukojensa alle, taikka jättivät sen irralleen tuulen liehuteltavaksi.
Ruokailuhuone näytti olevan rakennettu osastoihin, jotka olivat sikin sokin kallion huipulla. Salmelle päin aukeneva sivusta oli kokonaan lasista ja se voitiin ottaa kokonaan pois. Katossa oli ihmeellinen sekamelska erilaisia lippuja ja jaappanilaisia lyhtyjä, ja siellä täällä oli oranssipuita, palmuja ja keinotekoisia virtoja sekä suihkulähteitä. Jokainen pöytä näytti olevan täynnä; lautasten räminä, äänet ja naurun remakka ja neekeriorkesterin kitarain ja mandoliinien pauhu teki miltei puolikuuroksi. Neekeritarjoilijat juoksentelivat edestakaisin, ja jättiläismäinen, paksu ylitarjoilija, joka varpaillaan pyörähdellen keikisteli itseään, huomasi Oliverin ja lähestyi häntä hymyillen tervehdykseksi.
"Kyllä, herra — ovat juuri saapuneet, herra", sanoi hän ja vei hänet alas huoneeseen, missä erääseen nurkkaan oli katettuna pöytä kuudelletoista tai kahdeksalletoista henkilölle. Sieltä kuului huutoja, "Täällä on Ollie!" — laseja kolisteltiin ja kuorona pauhasi tervehdys — "Halloo, Ollie! Sinä olet myöhästynyt, Ollie! Mitä on tapahtunut — vaunu mennyt rikki?"
Seurueesta oli noin puolet miehiä ja puolet naisia. Montague valmisti itseään tuskalliseen koetukseen tulla esitetyksi kuudentoista henkilön kanssa perätysten, mutta hänet, järkevästi kyllä, siitä säästettiin. Hän pudisti Robbie Wallingin, pitkän, miltei onttorintaisen nuorukaisen kättä, jolla oli hieman keltaiset viikset, ja Mrs Robbien kättä, joka lausui hänet tervetulleeksi ja esitti hänet seurueelle toverillisen vapauden nimessä.
Ja sitten huomasi hän istuvansa kahden nuoren naisen keskessä, ja tarjoilija kumartui hänen ylitsensä, ottaakseen vastaan määräykset, mitä juomia hän halusi. Hieman epäröiden sanoi hän, että hän tahtoisi whiskyä, sillä hän oli vähän kylmettynyt; mutta hänen oikealla puolellaan istuva tyttö huomautti hänelle, "Teidän olisi parempi koettaa lasi kylmää shampanja-totia — silloin näkyisivät seuraukset pikemmin." Ja tarjoilijalle lisäsi hän, "Tuokaa kaksi lasia, mutta toimittakaa ne nopeasti."
"Teillä oli varmaankin kylmä ajomatka matalassa vaunussanne", jatkoi hän Montaguelle. "Mikä saattoi teidät myöhästymään"?
"Meitä kohtasi muutamia esteitä", vastasi hän. "Muutaman kerran luulimme jo joutuneemme kiinni."
"Kiinni!" huudahti hän; ja toiset, jotka olivat kuulleet huudahtuksen, huusivat, "Oho, Ollie! kerro se meille"!