"En, kiitos", sanoi Montague, ja tuumaili sitten, olisiko hänen ehkä pitänyt sanoa kyllä, nähdessään toisen valitsevan suurimman puolesta tusinasta viinilaseja, jotka oli ladottu hänen eteensä, ja kaatavan siitä runsaan annoksen maistajaisiksi.
"Oletteko nähnyt paljon kaupunkia"? kysyi hän kulautettuaan alas viinin — silmäluomenkaan edes vavahtamatta.
"En", sanoi hän. "He eivät ole antaneet minulle paljoa aikaa. He veivät minut ulos maalle — Robbie Wallingin metsästysretkelle."
"Ah niin", sanoi Mrs Alden; ja Montague, koettaen saada keskustelua aikaan, kysyi, "Tunnetteko Mr Clarrie Masonin?"
"Aivan hyvin", sanoi toinen, kainosti. "Minäkin olin ennen Mason, tiedättehän."
"Oo", sanoi Montague hämmästyneenä; ja lisäsi sitten, "Ennenkuin menitte naimisiin"?
"Ei", sanoi Mrs Alden entistäänkin kainompana, "ennenkuin minä erosin."
Kuoleman hiljaisuus vallitsi heidän välillään, ja Montague istui hengitystään tapaillen. Silloin yht'äkkiä kuuli hän heikon, pidätetyn naurunkikatuksen, joka kasvamistaan kasvoi, kunnes se puhkesi täyteen, hillittömään nauruun; ja hän heitti salaa silmäyksen Mrs Aldeniin, ja näki hänen silmiensä vilkuttavan; ja sitten alkoi hän itsekin nauraa. He nauroivat yhdessä, niin iloisesti, että toiset pöydässä alkoivat katsella heitä kummastuksissaan.
Niin oli jää murrettu heidän välillään; ja se täytti Montaguen sydämen suurella luottamuksella. Mutta hänessä oli vielä hiukkasen hämärää, pelonsekaista kunnioitusta — sillä hän tajusi, että tämän täytyi olla tuon suuren Mrs Billy Aldenin, jonka kihlaus Lontoon herttuan kanssa oli sillä hetkellä koko maan puheenaiheena. Ja tuo suunnaton timanttikoriste oli varmaan osa Mrs Aldenin miljoonien markkojen arvoisesta jalokivivarastosta!
Ylhäinen nainen ei tahtonut mielellään kertoa hänelle; sitten lisäsi hän avomielisesti, että kun Montague oli joutunut hänen päivällistoverikseen, olisi hänen pitänyt ilmoittaa hänelle, kuka oli oleva hänen kumppaninsa. "Se on epämieluista vieraalle, saatan sen ymmärtää", sanoi hän; ja jatkoi, katkerana: "Kun ihmiset eroavat, merkitsee se joskus että he ovat riidelleet — eivätkä he aina lakkaa siitä jälestäpäinkään, ei kumpainenkaan. Ja joskus toiset ihmiset riitelevät melkein yhtä katkerasti kuin olisivat olleet naimisissa. Monen emännän maine on mennyt sirpaleiksi, kun ei ole ottanut vaarin tällaisia asioita."