"On", sanoi toinen. "Frank vartioi häntä koko yön, ja itki ja repi tukkaansa ja vannoi tappavansa kreivin. Vivie käski hänen mennä helvettiin."
"Hyvä Jumala!" sanoi Oliver. "Kuka kertoi sen sinulle?"
"Uskollinen Alphonse", sanoi Reggie nyökäten kamaripalvelijaansa. "Vivien kamarineitsyt kertoi hänelle. Ja Frank vannoo, että hän vetää oikeuteen — odottelin jo puoliksi saavani nähdä jotakin tämän aamun sanomalehdissä."
"Tapasin eilen Vivien kadulla", sanoi Oliver. "Hän näytti yhtä veitikkamaiselta kuin ennenkin."
Reggie kohautti olkapäitään. "Oletteko nähneet tämän viikon lehteä?" kysyi hän. "Ne ovat saaneet yhden uuden Ysabelin salatuista runoista siihen." — Ja hän kääntyi Montagueen, selittäen että "Ysabel" oli erään nuoren alottelijattaren salanimi, joka oli joutunut Baudelairen ja Wilden lumoihin, ja oli julaissut runokokoelman, joka oli täynnä sellaista hurjaa rakkautta, että hänen vanhempansa ostivat satumaisilla hinnoilla jo laajalle levinneitä kappaleita.
Sitten kääntyi keskustelu hevosnäyttelyyn, ja he juttelivat kauan siitä, mitä väriä kukin kantaisi. Viimein Oliver nousi ja sanoi, että heidän tulisi saada jotakin haukata ennenkuin he läksisivät Havensille. "Teillä on kylliksi aikaa", sanoi Reggie. "Olisin itsekin mennyt, mutta lupasin jäädä pois ja auttaa Mrs de Graffenriediä laittamaan päivällissuunnitelmaa. Näkemiin!"
Montague ei ollut kuullut mitään käynnistä Haverisilla; mutta nyt heidän vieriessään alas katua selitti Oliver heille, että he tulivat viettämään loppuviikon Havensin linnassa. Pieni joukkue aikoi lähteä sinne tänään, perjantai-iltapäivällä, ja he löytäisivät yhden Havensin yksityisvaunuista odottamassa. Sillä välin ei heillä ollut mitään tekemistä, sillä kamaripalvelijat kyllä valvoisivat heidän pakkauksensa ja Alice kamarineitsyeineen tapaisi heidät asemalla.
"Havensin linna on yksi tämän maan nähtävyyksistä", lisäsi Oliver. "Tällä kertaa saat nähdä jotakin todellista." Ja aamiaista syödessä jatkoi hän tarinaa, huvittaen veljeään yksityiskohdilla linnan ja sen omistajain suhteen. John oli perinyt suurimman osan Havensin suunnattomista rikkauksista ja hän liittyi nyt isänsä seuraajana teräs trustiin. Eräänä päivänä joku noista suurista miehistä varmaan tyhjentäisi hänet puti puhtaaksi; sillä välin huvittelee hän itseään pitämällä melua trustin hallinnon mitättömistä pikkuasioista. Mrs Havens oli ihastunut maaseutuelämään, ja he rakensivat tämän suunnattoman palatsin Connecticutin kukkuloille, ja hän kirjottelee värssyjä, joissa hän kuvailee itseään yksinkertaiseksi paimentytöksi — ja kaikkea tuollaista roskaa. Mutta ei kukaan siitä välitä, sillä paikka on suuremmoinen, ja siellä on aina niin paljon tekemistä. Heillä oli esimerkiksi neljä- tai viisikymmentä pooloponia, ja joka kevät oli seutu täynnä pooloa pelaavia miehiä.
Asemalla näkivät he Charlie Carterin suuressa, punaisessa matkailuvaunussaan. "Oletteko matkalla Havensiin?" sanoi hän. "Sanokaa siellä, että me aiomme matkalla pistäytyä Chaunceyssä."
"Se on Chauncey Venable, Majurin serkku", sanoi Oliver ajaessaan asemalle. "Chauncey-parka — hän on maanpaossa!"