"Ei, Teidän kanssanne", sanoi majuri. "Minkätähden? Mitä se on?"
Ja sitten kertoi Montague hänelle ystävänsä ehdotuksesta, ja kuvasi keksinnön. Toinen kuunteli tarkkaavaisena loppuun saakka; ja sitten, hetkisen vaitioltua kysyi Montague, "Mitä Te arvelette siitä?"
"Keksintö ei ole mikään hyvä", sanoi majuri nopeasti.
"Kuinka Te tiedätte?" kysyi toinen.
"Sillä jos se olisi ollut hyvä, olisivat yhtiöt ottaneet sen kauan sitten maksamatta hänelle siitä penniäkään."
"Mutta hänellä on siihen patentti", sanoi Montague.
"Patentti, saakeli!" vastasi toinen. "Mitä merkitsee patentti sen suuruisten yritysten asianajajille? Ne olisivat ottaneet sen ja se olisi käytännössä Mainesta Texasiin saakka; ja kun hän olisi vetänyt oikeuteen, olisivat he kietoneet jutun niin moneen solmuun ja teknilliseen ongelmaan, että hän ei olisi ehtinyt saada sitä päättymään kymmenessä vuodessa — ja hän olisi kymmenen kertaa sillä välin ajanut itsensä konkurssiin."
"Tapahtuuko sellaista todellakin", kysyi Montague.
"Tapahtuuko!" huudahti Majuri. "Sitä tapahtuu niin useasti, että eipä muuta saata sanoa tapahtuvankaan. He aikonevat kai saada Teitä mukaan kepposella."
"Mahdotonta, eihän se mitenkään voi olla niin", vastasi toinen "Mies on muuan ystävä."