— Me emme ole havainneet yhtiöllä olevan mitään hätää.
Johtaja katsoi tiukasti häneen.
— Mitä te tarkoitatte?
— Minä tarkoitan, vastasi mies matalalla äänellä, että kuka tahansa voi saada selvän käsityksen työväen tilasta kävelemällä tunnin ajan kaupungin kaduilla. Tiedän täällä toissa päivänä lapsen kuolleen nälkään. Mutta en ole kuullut kenenkään yhtiön herroista kärsineen puutetta.
Johtajan kasvot lensivät tummanpunaisiksi.
— Aijotteko te ruveta hävyttömäksi, karjasi hän.
— En ensinkään, vastasi työmies, syvän hiljaisuuden vallitessa hänen ympärillään. Mutta puhuittehan tekin äsken häikäilemättä työmiesten juoppoudesta.
— Riittää, huudahti johtaja, tämä alkaa tosiaankin mennä jo liian pitkälle. Paras on tehdä asiasta selvä heti paikalla. Olkaa hyvät ja heretkää vähäksi aikaa lörpöttelemästä ja kuulkaa tarkkaan, mitä minä sanon! Näin: että Hungervillen tehtaat kuuluvat Robert van Rensselaerille eikä kenellekään muulle, olkoon se sitten vaikka ammattiyhdistys; että niitä hoidetaan ihan niinkuin Robert van Rensselaer tahtoo niitä hoidettavan; että hän käyttää niitä oman mielensä eikä kenenkään muun mielen mukaan; että palkat, joita siellä maksetaan, ovat hänen mielestään kohtuulliset; ja että se, joka ei ole palkkoihin tyytyväinen, koettakoon onneansa muualla. Menkää tiehenne ja kertokaa tämä tovereillenne — älkääkä enään ikinä, jumal'auta, tulko minun omaan konttooriini minua solvaamaan!
Hän vaikeni, raivosta tulipunaisena. Ammattiyhdistyksen jäsenet istuivat muutaman sekunnin ja tirkistelivät vuoroin häntä ja toisiaan. Vihdoin nousivat he ja lähtivät huoneesta.
Johtaja heitti kiukkuisen katseen suljettua ovea kohti.