II.
Jokaista sananlaskua, jokaista lennokasta sutkausta voitaisiin kutsua innostuskivettymäksi. Ne ovat aikoinaan olleet eläviä sanoja, mielentilan ilmaisuja, ihmissielusta toiseen singahtelevia kipinöitä, joita nyt puheessa käytämme ollenkaan ajattelematta niitten oikeata alkuperää. Kun minun kertomukseni pohjana oleva tapaus ensin tuli tunnetuksi, huomauttivat sanomalehdet heti Robert van Rensselaerin syntyneen "onnenpojaksi."
Tarkempi tutustuminen tähän viimeiseen tapahtumaan vaikuttaviin seikkoihin ei hyödyttäisi meitä ensinkään. Riittää jo kun tiedämme sankarimme maailmaan tulon olleen hänen äidilleen jotenkin epämieluista, varsinkin koska tämä ei ollut ikänään kokenut minkäänlaisia vaikeuksia.
Hänen isänsä, herra Chauncey van Rensselaer oli pääkaupungin korkeimmissa piireissä sangen arvossa pidetty henkilö, jossa yhdistyi kaksi oivaa ominaisuutta: hän oli rikas ja harvinaisen hienosti kasvatettu mies.
Van Rensselaer vanhempi asui upiuudenaikaisessa miljoonapalatsissa, numero viisituhatta neljäkymmentäneljä Viidennen avenyn varrella. Mutta kertomuksemme alussa mainitun epämiellyttävän tapahtuman ajaksi oli hän ottanut pakonsa muutamien lähimpien ystäviensä pariin, jossa koetti kuluttaa aikaansa biljardinpeluulla. Kun sitten vihdoin telefooni kilisi, alkoivat sampanjapullojen korkit paukahdella, ja ystävykset joivat van Rensselaer nuoremman menestykseksi.
Kun isä vähän myöhemmin seisoi himmeästi valaistussa huoneessa katsellen pientä, punasinertävää elävää olentoa, paisui hänen sydämensä ilosta ja ylpeydestä, ja hän lupasi juhlallisesti tehdä Robert van Rensselaerista gentlemanin, isänsä kaltaisen.
Minun täytynee heti huomauttaa sankarini elämänsä alusta saakka kokeneen tavatonta osanottoa sanomalehdistön ja asiaaharrastavan yleisön puolelta. Herra Chauncey van Rensselaer oli rikas mies, New-Yorkin oloihinkin nähden, ja pikku Robert van Rensselaerille hankittiin, ennenkuin itse näitä asioita ollenkaan ymmärsikään, vaatevarasto, jonka väitettiin maksaneen noin seitsemäntoista tuhatta dollaria. Minulla on hallussani kokonainen pinkka sanomalehtiuutisia van Rensselaereista, ja olisin yhtäjaksoisesti julaissut nämät perinpohjaiset kuvaukset säilyttääkseni ne kiitolliselle jälkimaailmalle. Mutta ystävämme Robert van Rensselaer on tällä ajalla ehtinyt tulla jo aikamieheksi. Siksi kiiruhdankin heti muutamia vuosia ajassa eteenpäin. Tapaamme hänet silloin puolikasvuisena poikana, jolla on kaksi opettajatarta, useita opettajia, tallirenki — ja sitäpaitsi kaikki muu palvelus, jota jokainen poika välttämättömästi tarvitsee.
III.
Moni poika on elämänijäkseen pilattu tällaisella hemmottelulla. Meidän täytyy sentähden totuuden nimessä edeltäkäsin sanoa, että Robbie ei koskaan joutunut pilalle, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pysyi ikänsä kaiken "kelpo poikana", joka vaan joskus oli pahankurinen ja kiukutteli, silloin, näet, kun ei saanut tehdä kaikkea oman päänsä mukaan.
Muutaman vuoden kuluttua lähetettiin hänet suureen, hienoon oppilaitokseen, koko perheen esirukouksien, tallirengin ja lakeijan seuraamana. Kouluaikana oli hänen hallussaan suuri huoneusto, kaksi hevosta ja koiria, joiden sukujuuret ulottuivat kauvemmaksi taaksepäin kuin hänen omansa. Tällöin opetteli hän polttamaan erityisen hienoja sikareja, pelaamaan pokeria, harrastamaan kilpa-ajoja y.m.s. Ja tällöin hän myöskin, ollessaan juuri aikeissa asettua erääseen maan kuuluisimmista yliopistoista, joutui sangen jännittävään seikkailuun.