Tämä kirja on kuvaus räikeästä todellisuudesta, ja sellaiset menevät aina pikkuseikkoihin saakka kysymyksen koskiessa tämänlaatuisia asioita. Siksipä mainitsemmekin Robbien mielettömästi rakastuneen erääseen kauniiseen, nuoreen tyttöön, joka asui maalla, lähellä koulua; Robbien itsensä olleen nuoren, kauniin, vilkkaan ja hemmotellun; ja että, kun hänen tuli aika jättää koulunsa, karkasi tyttö kotoaan ja seurasi rakastettuaan kaupunkiin; että molemmat nuoret viettivät pari kuukautta ilossa ja humussa; että he näitten kuukausien kuluttua joutuivat kaikenlaisiin rettelöihin; että Robbie juuri oli aikeissa naida tytön; mutta, että ukko van Rensselaerin uteliaisuus oli herännyt niitten suurenpuoleisten vaatimusten johdosta, joita poika viime aikoina oli alkanut tehdä hänen kukkaronsa suhteen; ja vihdoin, että herra Chauncey van Rensselaerin ja herra Robert van Rensselaerin välillä tapahtui yhteentörmäys edellisen työhuoneessa.
— No, Robbie, sanoi isä, kuinka kauvan tällaista juttua on kestänyt?
— Noin vuoden ajan, vastasi Robbie katsellen alas lattiaan.
— Vuoden? Hm! Miksi et heti sanonut minulle, kun jouduit pulaan?
— Minä — minä en voinut.
— Poikain ei tietysti koskaan pitäisi ryhtyä sellaisiin hommiin, sanoi isä, mutta kun onnettomuus kerran oli tapahtunut, olisi sinun velvollisuutesi ollut puhua siitä minulle. Sinä aijot nyt siis mennä naimisiin?
— Minä — minä rakastan häntä, vastasi poika punastuen kovin, sillä hänestä itsestäänkin kuului tämä vähän naurettavalta.
— Mutta, Robbie, väitti van Rensselaer vanhempi, mahdotontahan on naida kaikkia tyttöjä, joita rakastaa.
Kun ei Robbie tähän mitään vastannut, alkoi isä jälleen pienen vaitiolon perästä puhua.
— Ja nyt, poikaseni, sano minulle, missä hän asuu, jotta voin järjestää tämän asian, kuten mukavuutesi vaatii.