Tarjoilija kuunteli huomaavaisena hänen määräyksiään, kuinka nämät lajit olisivat laitettavat, ja mitä kastiketta hän tahtoi sparriksen kera.
— Ja tuokaa mulle sitten pullo chambertinia, lisäsi hän. Parasta, mitä teillä on.
Tarjoilija kiirehti täyttämään hänen käskyjään, ja herra Robert van Rensselaer alkoi tuntijan tavalla maistella ostroneja. Ruuat olivat moitteettomia ja viini parempaa kuin hän oli uskaltanut toivoakaan. Hän tunsi itsensä tyytyväiseksi koko maailmaan. Silloin tällöin herkesi hän syömästä hengähtääkseen vähän ja katsellakseen ympärilleen. Hän oli todellakin alkanut käydä lihavahkoksi, ja se vaivasi häntä syödessään. Vihdoinkin oli hän päättänyt ateriansa, maiskutteli huuliaan, nojautui mukavasti taaksepäin tuolissaan ja sytytti sikarinsa.
Robert van Rensselaerin sikarit olivat — kuten kaikkikin, mitä hän käytti — hänen itse ulkomailta tuottamiaan, ja niiden tuoksu oli suoraan sanoen jumalallinen. Ystävämme istui silmät puoliummessa ja tunsi olevansa sangen onnellinen, miellyttävä lämpimyys ja kylläisyys hyvästä ruuasta ja viinistä levisi hänen jäseniinsä. Mitä voi sivistynyt ihminen enempää toivoa?
Kyllä, yhtä vielä, yhtä ainoata. Ja herra Robert van Rensselaer, katsellessaan ympäri huonetta, äkkäsi sen, mitä kaipasi. Erään pöydän ääressä huoneen vastaisella seinällä istui kaksi naista, joihin hänen katseensa pysähtyi.
Toinen oli lihava, vaaleanverinen, jalokivillä koristettu, mutta toinen — sellaista hän ei vielä ikinä ollut nähnyt!
Se oli vallan nuori tyttö, mutta ihmeen hieno ja hento kaunotar. Hän oli vaatimattomasti puettu ja kovin kalpea, mutta hänen ihonsa muistutti ruusunväristä marmoria, ja hänen kasvonsa — Van Rensselaer ei mitenkään voinut kääntää silmiään hänen kasvoistaan.
Vanhempi nainen huomasi hänen katseensa, hymyili, ja näkyi polkasevan nuorempaa naista jalalle. Tyttö käänsi katseensa van Rensselaeria kohti, lehahti tulipunaiseksi ja loi silmänsä lautaseensa.
Van Rensselaerin sydän alkoi sykkiä kiivaammin. Hän joi kiireesti kahvinsa ja viskasi pois sikarinsa. Nähdessään molempain naisten alkavan lähteä, kutsui hän tarjoilijan, silmäsi laskua, antoi miehelle kahdenkymmenen dollarin setelin ja käski hänen itsensä pitää loput. Sitten otti hän päällystakkinsa ja lähti hiljalleen kadulle.
Seuraavassa kadunkulmassa saavutti hän molemmat naiset. He kääntyivät siitä eräälle poikkikadulle.