Montague palasi työhönsä, mutta masentunein mielin. Hän näki ettei rautatien presidentin toimi ollut mikään laiskanvirka. Mutta aavistuksistaan huolimatta oli hän varustaumaton siihen, mitä tuli. Seuraavana aamuna soitti nuori Curtiss haluten tavata häntä. Tuli Montaguen luo kiihtyneenä.
"Montague", sanoi hän, "minulla on tärkeää puhuttavaa. Mutta se voi maksaa tulevaisuuteni; siksi lupaatteko, ettette koskaan anna vihjaustakaan siitä, että minä olen puhunut teille."
"Lupaan", sanoi Montague. "Mikäs on?"
"Price puhui eilen telefoonissa Davenantille sanoen, ettei teistä tule radan presidenttiä."
Montague katsahti häneen vakavana. Toinen jatkoi: "Siksi tulee
Haskins. Davenant ilmoitti minulle, joka kuuluu johtokuntaan."
"Vai niin", kuiskasi Montague.
"Tiedättekö syyn?" kysyi Curtiss.
"Kyllä. Se on pitkä juttu. En ruvennut huijaukseen osalliseksi."
"Koskeeko se Hill yhtiötä?"
"Koskee."