"Jäätä", sähkötti Rodney.
"Se on Cummings — toinen vainaja", sanoi Bates. "Mutta kyllä ne sen korvensivat."
"Kuka?" kysyi Montague.
"Waterman", vastasi toinen. "Laivatrusti kilpaili hänen Uuden Englannin ratainsa kanssa ja on nyt uskottujen miesten hoidossa. Pian kuulette, että se on hänen kynsissään."
"Arvelette siis, että viime mylläkkä oli suunniteltu?"
"Suunniteltu! Hitto vie. Se oli suurin pikku kalain nuottaan ajo, mistä olen kuullut koko Wall-kadulla oloajallani!"
"Ja sen teki Waterman?"
"Yhdessä Öljytrustin kanssa. Stewartia ne pyydystivät. Hän sulki heidät ulos Montanasta ja heidän täytyi ostaa hänet pois kymmenellä miljoonalla dollarilla. Mutta hän oli kyllin tyhmä tullakseen New Yorkiin ja ruvetakseen pankkialalle; ja nyt ne ottivat hänen pankkinsa ja hyvän osan niistä kymmenestä miljoonastakin!"
"Tämä ihan raukasee", sanoi Montague.
"Säästäkää vain voimianne — tarvitsette niitä vielä tänä iltana", sanoi Bates kuivasti.