"Mutta ajatelkaa mitä se merkitsee. Mikä turmio! Ja te saatte sen niskaanne."
"Tiedän, tiedän", huusi kenraali kuin tuskassa. "Älkää luulko, etten ole taistellut. Mutta minä olen aivan avuton. — En olisi uskonut tällaista hetkeä eläväni. Halveksia itseään ja olla koko maailman halveksima. Luulette että minä olen vaikutusvaltainen mies, johtaja suuressa liikkeessä, johon ihmiset luottavat. Erehdys. Minä olen nukke — häpeä nimelleni."
Äkkiä painoi hän kasvonsa kämmeniinsä, ettei Montague näkisi hänen tuskaansa. He vaikenivat kauan. Montague oli kauhusta mykkänä. Hän tunsi olevansa liikaa siinä. Vihdoin nosti kenraali päänsä ja itsensä halliten sanoi: "Olen osani valinnut ja pelaan sen loppuun. Miltä minusta tuntuu, se ei merkitse mitään."
Montague ei sanonut mitään ja kenraali jatkoi: "Ei minulla ole oikeutta itseäni kaunistella. Olen Dan Watermanin mies ja täytän hänen käskynsä."
"Mutta kuinka olette siihen joutunut?"
"Muuan ystäväni järjesti Republic Trust Yhtiön. Hän pyysi minua johtajaksi, koska nimestäni oli hyötyä. Suostuin, sillä luotin häneen. Hoidin liikettä menestyksellä, kunnes kolme vuotta sitten toiset ostivat liikkeen valtaansa. Silloin tuli pula. Minun olisi ollut erottava. Mutta minun täytyi ajatella perhettäni ja ystäviäni, joita en voinut jättää. Ja minä jäin paikalleni — nukeksi. Ja nyt on myöhä."
"Ettekö voi erota nyt?"
"Nytkö, kriitillisimmällä hetkellä, jolloin ystäväini kohtalo riippuu minusta? Se olisi mieluisinta vihollisilleni, jotka silloin sysäisivät syntinsä minun niskaani. Joutuisin Stewartin ja Ryderin asemaan."
"Ymmärrän", sanoi Montague hiljaa.
"Nyt kun pula tuli, sain tietää, kuka on todellinen isäntäni. Minua käsketään ja minä tottelen. Ei kukaan uhkaa; ymmärrän ilmankin. Oi, herra Montague, jos voisin kertoa osankaan siitä, mitä olen tässä kaupungissa nähnyt. Mitä tekoja on miehillä teetetty ja mitä törkeyksiä heidän syykseen pantu. Ja he ovat olleet yhteiskunnan palveluksessa kunnialla harmaantuneita miehiä. Hirveätä!"