Hän oli raivoissaan, mutta Montague katsoi vain Lucyyn. Tämän kärsimykset koskivat häneen. Ja hän kuuli tämän naisparan voihkivan: "Se on minun tähteni."
"Lucy", alkoi Montague, mutta tämä keskeytti: "Hsh, hän ei tiedä; en ole kertonut." Ja kääntyen Ryderiin sanoi hän: "Mutta täytyyhän löytyä keino?"
Ryder vaipui tuoliinsa painaen kasvot käsiinsä. "Täydelleen hukassa.
Minulle ei jää dollariakaan."
"Ei, ei", huusi Lucy. Ja hän puristi kätensä ohimoihin miettien. "Se on estettävä. Minä menen hänen luokseen."
"Et mene", sanoi Montague.
Mutta Lucy hoki vain: "Ei sanaakaan!" Ja hän juoksi viereiseen huoneeseen tullen sieltä hetken kuluttua lähtövalmiina.
"Allan", sanoi hän. "Pyydä kutsumaan ajuri."
Montague yritti panna vastaan, mutta Lucy ei tahtonut kuulla. "Voit tulla mukaani. Puhu sitten. Kutsu ajuri. Ole hyvä."
Hän kutsui ja odottaessaan seisoi Lucy käsiään väännellen. "Mene alas nyt, Allan", sanoi hän ja tämä meni heitettyään katseen murtuneeseen Ryderiin.
Montague käyskenteli eteisessä odotellen. Ajuri saapui ja samassa tuli Lucykin kasvot paksun hunnun verhossa. He nousivat umpivaunuihin ja Lucy antoi Watermanin marmoripalatsin osotteen. Sitten sanoi hän nopeasti Montaguelle: