"Se ei vahingoittaisi häntä rahtuakaan", sanoi Montague. "Voin vakuuttaa varmasti, sillä olen nähnyt yritettävän. Ei yksikään New Yorkin lehti painattaisi sitä juttua. Teidät vain leimattaisiin seikkailijattareksi."
Lucy heristeli nyrkkejään: "Voisinhan sitten yhtä hyvin elää
Turkissa!"
"Melkeinpä", sanoi Montague. "Tässä kaupungissa on vanha mies, joka kaiken ikänsä on lainannut rahoja ja niitä kasannut, niin että hänellä nyt on jotain 80-100 miljoonaa ja kerran puolessa vuodessa kertovat lehdet, että joku nainen on taas yrittänyt kiristää häneltä rahoja. Tämä johtuu siitä, että hän tekee jokaiselle kauniille tytölle, joka tulee hänen konttoriinsa, juuri mitä Dan Waterman yritti tehdä teille; ja nuo kiristyksestä vangitut ovat juuri niitä, jotka ovat tyhmiä ja rettelöivät."
"Katsokaas, Lucy", jatkoi Montague hetken kuluttua, "teidän pitää ymmärtää asema. Tämä mies on New Yorkin jumala. Hän hallitsee kaikkia rikkauden valtateitä; hän voi kohottaa tai kukistaa kenen vain tahtoo, se on totinen tosi. — Luulenpa että hän voisi ajaa perikatoon tässä kaupungissa kenen tahansa, jota rupeaisi vainoamaan. Hän saa poliisinkin tekemään mitä tahtoo. Kysymys on vain rahasta. Ja hän on tottunut hallitsemaan, hänen vihjauksensa on laki. Mitä hän haluaa, sen hän ostaa; niin hän ajattelee naisistakin. Ja kun häntä herrana pidetään, pyrkivät naiset hänen suosioonsa. Jos siihen olisitte päässyt, olisi teillä ollut miljoonan dollarin palatsi Riverside Drivella tai huvila Newportissa. Saisitte kaupoista valita mitä mielitte, ja jahdit ja erikoisjunat käytettävänänne. Sitä haluavat muut naiset eikä hän voi käsittää, mitä te tahtoisitte lisää." Montague vaikeni.
"Sitenkö hän käyttää rahojaan?" kysyi Lucy.
"Hän ostaa kaikkea, mihin mieltyy. Sanotaan hänen kuluttavan viisi tuhatta dollaria päivässä. Klubeissa kerrotaan että kun hän rakastui erääseen lääkärin vaimoon, antoi hän miljoonan dollaria erästä sairaalaa varten, mutta ehtona oli, että sen lääkärin piti lähteä kolmeksi vuodeksi tutkimaan Europan sairashuoneita."
Lucy istui ajatuksiinsa vaipuneena. "Allan", sanoi hän äkkiä, "mitä arvelette hänen tarkottaneen sanoessaan, että hän seuraa jälkiäni?"
"En tiedä, mutta meidän on ajateltava sitä hyvin huolellisesti."
"Myöskin huomautti hän, ettei minulla ole rahaa. — Ette pysy pystyssä New Yorkissa. Omaisuutenne ei ole minkään arvoinen. Niin hän sanoi. Mahtaako hän tietää jotain asioistani?"
Montague tuijotti häneen. "Lucy!" huudahti hän.