Eräs Sydney niminen palannut sotilas pani vastalauseen tätä vastaan. Hän julkaisi lehteä, "Veteraanin ystävä", ja vastusti lehdessään ankarasti sitä, että hänen tovereistaan tehtiin "skääppejä." Kauppiasten ja tehtailijain liiton sihteeri kutsutti hänet luokseen ja uhkaili häntä, mutta hän vain jatkoi työtään, jolloin Guffeyn toimistolle annettiin tehtäväksi tukkia hänen suunsa. Vaikka Petteri ei voinut julkisesti toimia tässä, oli se kuitenkin hän, joka koko toimintaa johti. Sydneyn konttoriin asetettiin urkkijoita, ja niitä laitettiin sinne niin paljon, että ne olivat toistensa tiellä. Sydney oli köyhä eikä hänellä ollut kylliksi rahaa lehtensä julkaisemiseen, joten hän oli kiitollinen, kun sai työntekijöitä ilmaiseksi. Ja Guffey lähetti hänelle kylliksi "apua" — seitsemän urkkijaa ja kätyriä yhteensä — yksi piti Sydneyn kirjanpitoa, toinen postitti lehden, kaksi keräsi rahallista avustusta unioilta, ja loput olivat neuvonantajia ja ystäviä. Kuitenkin Sydney jatkoi kauppiasten ja tehtailijain liiton haukuskelemista ja hallituksen moittimista siitä, että se ei hankkinut maata takasin palaneille sotilaille.
Muuan Guffeyn "peitteen alla työskentelijöistä" — tämä oli Petteri Gudgen ja Joe Angellsin tapaisten "tieteellinen" nimitys — oli mies, jonka nimi oli Jonas. Tämä Jonas sanoi olevansa "filosofinen anarkisti" ja kävi punaisimmasta punikista koko American Cityssä; hänen tapanaan oli kokouksissa tehdä kysymyksiä puhujille ja saada heidät myöntämään oikeutetuksi väkivaltaisuuden, kapinan ja "joukkotoiminnan." Jollei hän hyväksynyt näitä menettelytapoja, haukkui Jonas häntä "jänishousuksi", "keltaseksi" ja "työväen petturiksi." Jotkut kuulijoista aina taputtivat käsiään tälle, josta Guffeyn urkkijat saivat tietää, kutka olivat oikeita punikkeja.
Petterillä oli ollut jo kauvan epäluuloja Jonaksesta, ja nyt hänet lähetettiin huoneeseen 427 tapaamaan Jonasta ja suunnittelemaan hänen kanssaan ansan Sydneylle. Jonas kirjotti kirjeen, jonka muka oli kirjoittanut joku saksalainen "toveri" ja jossa nimitettiin muutamia sanomalehtiä Europassa ja kehotettiin lähettämään näytenumero Sydneyn julkaisua. Tämä kirje postitettiin Sydneylle, ja kun Jonas seuraavana aamuna meni hänen luokseen, näytti Sydney kirjettä, jolloin Jonas selitti että nämä olivat työväenlehtiä ja että niiden toimittajat luonnollisesti olisivat kiitollisia, jos saisivat tietää, mitä takasin palanneet amerikalaiset sotilaat oikeastaan ajattelevat asioista. Sydney alkoi kirjottaa kirjettä ja Jonas seisoi vieressä sanellen: "Entisille vihollisilleni lähetän täten veljellisen tervehdykseni ja toivotan teidät tervetulleiksi uuteen ko-operativiseen yhteiskuntaan, joka pian luodaan" — ja niin edespäin, tavallista kansainvälistä kieltä, jota nämä agitaattorit pulppusivat yötä ja päivää, ja joka juoksi heidän kynänsä nenästä aivan itsestään. Sydney postitti nämä kirjeet ja näytenumerot, ja Guffeyn konttorista huomautettiin postikonttoria, jossa kirjeet pidätettiin. Kirjanpitäjänä ollut Guffeyn urkkija meni hallituksen piirilakimiehen virastoon ja vannoi että Sydney oli ollut salaliitossa vihollisen kanssa sodan aikana, tarkastusmääräys annettiin, julkaisun konttoriin hyökättiin, tilauslistat otettiin takavarikkoon ja kaikki, mitä huoneessa oli, heitettiin lattialle.
Ja näin oli Petteri tehnyt nätin työn; mutta tuo lurjus, Jonas, rupesi väittämään että se olikin hän, joka sen oli aikaansaanut, ja koetti riistää Petteriltä yksin hänelle kuuluvan kunnian! Mutta ennenkuin tämä tärkeä seikka oli ratkaistu, tuli Petteri hyvilleen, kun kuuli että hallitusviranomaiset, jotka juttua olivat tutkineet, sanoivat että se oli ruokottoman huonosti järjestetty eivätkä ruvenneet millekään koko asiassa. Mutta kauntin piirilakimies Burchard ei ollut niin turhan tarkka, hänen apurinsa hyökkäsivät uudelleen julkaisun konttoriin, särkivät paikat ja raastoivat tuon sotilaan vankilaan. Tuomari asetti takaussummaksi viisitoista tuhatta dollaria ja American City "Times" julkaisi uutisen hirveillä otsikoilla — miten "Veteraanin ystävän" toimittaja oli saatu kiinni juuri kun hän oli salaliitossa vihollisen kanssa, ja tässä on nyt valokuva-jäljennös hänen maansa myyntikirjeestä; myöskin julkaistiin jäljennös siitä kirjeestä, jonka Sydney oli saanut salaperäiseltä saksalaiselta salajuonittelijalta, jonka kanssa hän oli samassa pelissä! Kulutettiin enemmän kuin vuosi oikeudenkäyntiin tätä toimittajaa vastaan, ja vaikka hän oli vapaana takuuta vastaan, piti Guffey huolen siitä, ettei hän saanut minkäänlaista työtä American Cityssä; hänen sanomalehtensä oli tuhottu ja hänen perheensä nälkäkuoleman uhkaamana.
LXXVIII.
Petteri oli nyt työskennellyt uskollisesti kuusi tai kahdeksan kuukautta ja vilpittömästi pitänyt Guffeylle antamansa lupauksen, ettei iske silmää kenellekään naiselle. Mutta tuollainen on miehelle luonnotonta, ja Petterin aika kävi pitkäksi, ja hän näki unia Nell Doolinista, Rosie Sternistä ja vieläpä pikku Jenni Toddistakin. Eräänä päivänä hän äkkiä muisti yhden tytön vielä, Miss Frisbien, sen pienen kynsitaiturin, joka oli ylönkatsonut hänet, koska hän oli punikki. Ja nythän Petteri ei enää ollutkaan punikki! Kaukana siitä, hän oli sankari, jonka kuva oli julaistu American City "Timesissa", ja epäilemättä oli Miss Frisbie nähnyt sen. Miss Frisbie oli hyvä tyttö eikä suinkaan kenelläkään pitäisi olla mitään sitä vastaan, että Petteri tapaa hänet.
Petteri meni kynsien puhdistuspajaan, ja olihan se kultakutrinen tyttö siellä; ja olihan hän lukenut sanomalehdistä Petteristä ja oli uneksinut että vielä saisi joskus tavata hänet — joten Petteri pyysi häntä kanssaan kuvateatteriin. Mennessään kotiin illalla tuli heistä hyvät ystävät, ja ennenkuin viikko oli kulunut olivat he kuin elinikuiset ystävät. Petteri kysyi Miss Frisbieltä, kävisikö päinsä että hän suutelee häntä, johon Miss Frisbie vastasi kiemaillen että saapa tuon nähdä, kun koettaa, ja kun Petteri oli suudellut häntä joitakin kertoja, selitti tyttö hänelle että hän on yksinäinen ja turvaton itsensä elättävä tyttö, eikä kukaan pidä hänen puoliaan, jollei hän sitä tee itse; hän halusi että ennenkuin Petteri suutelee häntä enemmän ottaa Petteri huomioonsa että hän on aina ollut kunniallinen nainen. Ja Petteri aprikoi asiaa ja päätteli että hänen on jo aika tasaantua elämässään, ja kun hän seuraavan kerran näki Miss Frisbien, sanoi hän näin, ja ennenkuin ilta oli kulunut, olivat he päättäneet mennä naimisiin.
Sitten Petteri meni tapaamaan Guffeytä, istuutui tuolin laidalle ja rutisteli hattuaan käsissään ja punastui korviaan myöten ja alkoi änköttää tunnustustaan. Hän odotti pilkkanaurua, mutta sen sijaan Guffey sanoi että jos Petteri todella oli löytänyt hyvän tytön ja aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin, niin ei Guffeyllä ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin. Guffey sanoi ettei ole mitään tässä maailmassa, joka vastaa hyvän naisen vaikutusvaltaa mieheen, ja hänen mielestään oli parempi että urkkijat yleensä olivat naimisissa, eläen tasaista ja kunniallista elämää. Silloin voi heihin luottaa, ja jos tarvittiin naiskätyri johonkin toimeen, niin oli niitä "omasta takaa." Jos Petteri olisi mennyt naimisiin aikoja sitten, olisi hänellä nyt jo aikamoinen summa pankissa.
Petteri rohkaisi mielensä ja osotti että kaksikymmentä dollaria viikossa oli liian pieni naimisiin menevälle miehelle, varsinkin kun ottaa huomioon alati kohonevat elinkustannukset. Guffey myönsi ja lupasi korottaa Petterin palkan kolmeenkymmeneen heti — mutta ensin halusi hän tilaisuuden puhutella Petterin morsianta, jotta voisi nähdä, oliko tämä Petterin arvoinen. Petteri oli mielissään, ja Miss Frisbie puhutteli kahdenkesken Petterin isäntää. Mutta jälkeenpäin ei Petteri ollutkaan niin mielissään, sillä hän huomasi Guffeyn kertoneen tytölle Petterin menneisyyden ja Petterin heikkoudet ja toivoneen että Petterin tuleva vaimo tulee pitämään huolen siitä, että Petteri tulevaisuudessa pysyy kaidalla tiellä. Ja niinpä noin viikko sen jälkeen kuin Petteri oli mennyt pyhään avioliittoon ja kun hänellä ja Mrs. Gudgella oli tuommoinen pikkunen joutava perheriita, havaitsi hän äkkiä, kuka siinä perheessä tulee olemaan "itse kukko tunkiolla." Hänelle tehtiin asema selväksi, perinjuurin selväksi, ja hän alistui — aivan samoin kuin sekin aviomies, joka selostaessaan perhesuhteitaan sanoi, että hän tulee mainiosti toimeen vaimonsa kanssa, he kun olivat sopineet asiat siten, että hänellä on määräysvalta kaikissa suuremmissa asioissa ja vaimolla kaikissa pienemmissä asioissa, ja että tähän saakka ei ollut ilmaantunut mitään suurempia asioita.
Mutta se oli todellakin hyvä juttu; Gladys Frisbie Gudge oli erinomainen hommaaja ja alkoi laitella itselleen pesää yhtä ahkerasti kuin naarasmajava. Hän kulki yhä työssä kynsien puhdistuspajassa, sillä hän arveli että punikki-liike kai on pian tuhottu tykkänään ja sitten loppuu Petteriltä työ. Iltasin hän haki huoneustoa ja päivällisaikoina hän, kysymättä Petterin mielipidettä lainkaan, valitsi huonekalut ja seinäpaperit, ja tyhjensi viiden- ja kymmenensentin kaupan melkein koko varaston "höyhentääkseen pesänsä."