Gladys Frisbie Gudge luki ahkeraan muotijulkaisuja ja piti itsensä muotien eturintamassa; hän myöskin osti kirjan, jossa käsiteltiin seurustelutapoja, opetteli sen ulkoa kannesta kanteen ja muokkasi näitä tärkeitä asioita Petteriinkin. Miksi pitäisi Petterin olla aina vain "valkosten" "Jimmie Higgins"? Miksi ei hän voisi hankkia itselleen oppineen miehen sanavaraston ja hyvinvoipain taidot ja nokkeluuden? Gladys tiesi että nämä ovat seikkoja, joista ennemmin tai myöhemmin riippuu miehen palkka; joten Petterin täytyi joka sunnuntai-aamu pukeutua ruskeaan patahattuun ja ruskeihin hansikkaihin ja mennä vaimonsa kanssa jumalaisen säälin kirkkoon kuuntelemaan pastori de Willoughby Stotterbridgen isänmaallisia saarnoja; ja Gladys kumarsi päänsä rukoukseen ja silmiensä kulmista katseli seuraavassa penkissä istuvan naisen pukua ja otti siitä oppia. Jälkeenpäin ottivat he osaa sunnuntaiparaatiin ja Gladys huomautteli Petteriä niistä seikoista, jotka todistivat "hienoutta." Iltasin kävelivät he kaduilla ja pysähtyivät suurten kauppojen ikkunoiden eteen, tai vei Gladys Petterin hotellien eteisiin, joissa rikkaita sai katsella ilmaiseksi. Petterin oli nälkä ja hän olisi halunnut mennä johonkin halpaan ravintolaan ja täyttää itsensä rehellisellä ruualla, mutta Gladys, jolla oli pikkulinnun ruokahalu, marssitti hänet Hotel de Soton ruokasaliin syömään lautasellisen soppaa, palan leipää ja hitusen voita — jotta he voisivat katsella komeutta ja seurata, miten "hienot" ihmiset syövät ruokaansa.
LXXIX.
Ja yhtä hartaasti kuin Gladys Frisbie Gudge ihaili rikkaita, yhtä hartaasti hän halveksi köyhiä. Jos hänet pani tiukalle, niin myönsi hän että täytyi olla köyhiäkin; hienostoa ei voinut olla, jollei ollut laajaa kerrosta epähienostoa. Köyhät olivat paikallaan; mutta Gladys ei hyväksynyt sitä, että köyhät pyrkivät pois paikaltaan tai arvostelivat parempia ihmisiä. Hänellä oli sana, millä hän nimitti kaikkea, jota hän halveksi, ja tuo sana oli "alhainen"; hän käytti sitä sanaa ihmisistä, joita ei halunnut tavata, ja hän käytti sitä korjatessaan Petterin tapoja tai tuomitessaan hänen ostamansa hatun. Olla "alhainen" oli samaa kuin olla kirottu, ja kun Gladys näki ihmisiä, jotka olivat epäilemättä "alhaisia" ja uskalsivat olettaa olevansa yhtä hyviä kuin muutkin, niin piti Gladys tätä persoonallisena solvauksena ja hän tuli kostonhimoiseksi ja armottomaksi heitä kohtaan. Jokainen tällainen sai hänen persoonallisen vihansa, ja paljoa korkeamman ja jalomman olennon vihan kuin hänen persoonansa olikaan, sen olennon vihan, miksi hän pyrki, hänen aatteensa vihan.
Petteri oli ollut kerran samanlainen, mutta nyt hänen oli niin mukava olla, että hän pakkasi laiskumaan ja tulemaan välinpitämättömäksi. Sen vuoksi olikin hyvä että hänellä oli Gladys kannuksena ja pitämässä hänet vireessä. Alussa ei Gladys tavannut ketään punikkeja, hän tunsi niitä vain niistä kertomuksista, joita Petteri kertoi tultuaan kotiin iltasin. Mutta jokainen eri ryhmä, joita Petteri vainosi, muuttui hänen vaimonsa mielessä joukoksi ihmispiruja, ja sillä aikaa kun hän kiillotti uneliaiden hienoston naisten kynsiä, oli hänen mielensä täynnä suunnitelmia näiden pirujen voittamiseksi.
Joskus hänen suunnitelmansa oli odottamattoman ihmeteltäviä. Hänellä oli naisen vaistomainen tieto inhimillisistä heikkouksista ja tunne-elämän monimutkaisista poluista; hän voi esimerkiksi tehdä Petterille suunnitelman jonkun nuoren radikalin turmioon saattamisesta niin täydellisesti kuin jos hän olisi tuntenut henkilön perin pohjin. Petteri vei näitä suunnitelmia McGivneylle ja Guffeylle, josta seurasi että hänen vaimonsa kyvyt otettiin huomioon ja hänet kiskottiin irti kynsien puhdistuspajasta hyvän palkan avulla. Guffey lähetti hänet tekemään tuttavuutta erään rikkaan miehen palvelijoiden kanssa, koska tämä rikas mies oli lahjottanut rahasummia "primaryvaali-yhdistykselle" ja muillekin punikkimaisuuteen vivahtaville järjestöille, ja jonka yksityiselämässä arveltiin olevan jotakin salattavaa. Gladys onnistui tässä niin hyvin, että hänet pian pantiin vieläkin arkaluontoisempaan työhön — hänet lähetettiin rikasten naisten luo selittämään punikkivaaran suuruutta ja pyytämään rahaa Guffeyn konttorin yhä kasvaviin kustannuksiin.
Nyt olikin paljon työtä punikkivastaisessa toiminnassa. Noin kahden vuoden kuluessa, aina Venäjän bolshevikien vallankumouksesta saakka, oli vähitellen sosialistiliikkeessä tapahtunut hajaannus, ja raitiotrustin urkkijat, samoin kuin piirilakimiesvirastojen kätyrit ja hallituksen salapoliisit, olivat tehneet ahkerasti työtä lisätäkseen hajaannusta ja saadakseen aikaan vakavaa erimielisyyttä järjestössä. Oli sellaisia sosialisteja, jotka luottivat politilliseen toimintaan ja halusivat käyttää elämänsä puolueen hitaaseen ja vaivaloiseen rakentamiseen. Oli toisia, jotka olivat kärsimättömiä ja etsivät lyhempää tietä, yleislakkoa tai työläisten joukkokapinaa, joka tekisi lopun kapitalismin orjuudesta. Nämä sanoivat että koko politiikkapeli on mädännäinen; politikoitsijat löysivät minuutissa enemmän keinoja työläisten pettämiseksi kuin työläiset voivat vuodessa estää. He käskivät katsoa saksalaisia sosialisteja, noita kansainvälisyyden pettureita. He sanoivat että täällä American Cityssäkin oli ihmisiä, jotka nimittivät itseään sosialisteiksi ja halusivat vetää työväestön samanlaiseen rotanloukkuun!
Tätä väittelyä ei käyty vain itsensä väittelyn vuoksi; liikkeen kaksi siipeä hyökkäilivät toistensa kimppuun katkerasti. "Politikot" kutsuivat vastustajiaan "impossibilisteiksi" ja "anarkisteiksi"; ja toinen puoli syytti vastustajiaan hallituksen palkkalaisiksi. Petteri saneli McGivneylle jonkun skandaalin, jonka kätyrit levittivät "vasemmistolaisten" keskuuteen, ja pitkien väittelyjen kestäessä osaston kokouksissa nämä tulivat esille syytöksinä. Herbert Ashton lausui niistä pistävän ivallisesti, tai "Pätkä" Gunton jyrisi niitä hurjissa puheenvuoroissaan — "heittäen ne vastustajilleen vasten kasvoja", kuten hänen tapansa oli sanoa.
"Pätkä" Gunton oli kuljeksiva latoja, agitaattori, joka aina kehotti suoraan toimintaan eikä välittänyt kuka sen kuuli. "Väkivaltaako?" sanoi hän. "Kuinka monta tuhatta vuotta täytyy meidän kärsiä kapitalististen hallitusten väkivaltaa ilman oikeutta vastata siihen?" Taikka: "Väkivaltaa? Tietysti meidän on vastustettava väkivaltaa — siihen saakka, että olemme saaneet kärsiä siitä kyllin!" Petteri oli kuunnellut "Pätkän" kiihkoiluja "sovittelevia tinkijöitä" ja "konikauppiaita" vastaan ja oli pitänyt häntä yhtenä American Cityn vaarallisimmista punikeista. Mutta sitten kun Joe Angellin juttu oli avannut hänen silmänsä oli Petteri käsittänyt että "Pätkä" oli kätyri, niinkuin hänkin.
Petterille ei kukaan kertonut, mutta hän piti silmänsä auki, eikä aikaakaan, niin tapausten kulku osotti hänen olleen oikeassa. "Vasemmistososialistit" erosivat puolueesta, pitivät oman puoluekokouksensa, ja tässä kokouksessa jakautuivat taaskin kahtia, muodostaen kommunistipuolueen ja kommunistisen työväenpuolueen. Kun nämä kaksi konventionia olivat koolla, tuli McGivney Petterin luo ja sanoi että hallituksella oli mies kommunistipuolueen ohjelmakomiteassa, ja nyt vaadittaisiin sellainen lause, joka tekisi yksistään tuon puolueen jäsenyyden rikolliseksi, joten jokainen kommunistipuolueen jäsen voitaisiin asettaa vankilaan ilman muita todisteita. Tämän lauseen täytyi luonnollisesti olla oikeaa kommunistien kieltä, ja tässä tarvittiin Petterin erikoistietoja.
Petteri kirjoitti lauseen ja pari päivää sen jälkeen hän näki sanomalehdissä, miten oli käynyt. Ohjelmakomitea oli laatinut ohjelma-ehdotuksen, mutta "Pätkä" Gunton oli esittänyt vähemmistöehdotuksensa ja pitänyt konventionissa leimuavan puheen, ja seurauksena oli että hänen ehdotuksensa hyväksyttiin vähäisellä enemmistöllä. Tässä ehdotuksessa oli Petterin kirjottama lause. Pari kuuta sen jälkeen, kun hallituksen juttu kommunisteja vastaan oli valmis ja kun kommunisteja vangittiin tukuttain, vangittiin myöskin "Pätkä" Gunton, mutta muutamaa päivää myöhemmin pääsi hän pakoon huomiota herättävällä tavalla — sahasi itselleen tien vankilan katon lävitse!