LXXX.

I.W.W. liitto oli taaskin alkanut toimia American Cityssä, ja olivatpa jo uskaltaneet avata huoneustonsakin. Petteri ei uskaltanut itse mennä sinne, mutta hän opetti kahta McGivneyn hänelle tuomaa nuorta miestä puhumaan ja ajattelemaan niinkuin I.W.W.-läiset puhuvat, ja hän myöskin neuvoi, miten näiden luottamuksen voi saavuttaa. Ei kulunut pitkää aikaa ennenkuin toinen näistä oli liiton osaston sihteeri; ja Petteri, joka johti heidän toimintaansa, sai kaksi kertaa viikossa raportin siitä, mitä "tuplajuulaiset" suunnittelivat ja toimivat. Petteri ja Gladys paraikaa olivat suunnittelemassa uutta pommijuttua, joka kohdistaisi yleisen huomion näihin vaarallisiin miehiin, kun Petteri eräänä aamuna otti käsiinsä sanomalehden ja havaitsi että suotuisa kohtalo oli antanut hänen vihollisensa hänen käsiinsä.

Kaukaisen pohjoislännen tukkityömailla, pienessä Centralian kaupungissa, oli "tuplajuulaisten" huoneusto hävitetty aivan niinkuin American Cityssäkin. He laittoivat itselleen toisen kokoushuoneen, ja taaskin kauppakamarin ja kauppiasten ja tehtailijain liiton jäsenet pitivät salaisen kokouksen, jossa päätettiin tuhota kaikki "tuplajuulaiset." Nämä vetosivat viranomaisiin ja pyysivät suojelusta, ja kun heiltä kiellettiin lakien turva, laativat he lentolehden ja vetosivat yleisöön. Mutta liikemiehet panivat suunnitelmansa käytäntöön. He laittoivat aselevon vuosipäiväksi takasin palanneiden sotilaiden paraatin, ja he johtivat tämän paraatin syrjään oikealta tieltään, jotta se kulkisi I.W.W. liiton huoneuston ohitse. Muutamat innokkaimmista kantoivat käsissään köysiä osotukseksi, mikä oli tarkotuksena; kulkue pysäytettiin huoneuston kohdalle, kiljastiin ja alettiin hyökätä huoneustoon. Ovi lyötiin mäsäksi ja alettiin tunkea sisälle, jolloin "tuplajuulaiset" alkoivat ampua sisäpuolelta tappaen useita kulkueen osanottajista.

Silloin roskajoukko luonnollisesti tuli raivoisaksi. Huoneustossa olijat piestiin, jotkut tunnottomiksi; heidät heitettiin vankilaan, piestiin ja kidutettiin, ja eräs heistä otettiin vankilasta, vietiin pois automobiililla, ja sen jälkeen kuin hänelle tehtiin sama raaka ruokottomuus kuin Shawn Bradylle tehtiin, hirtettiin hänet erääseen siltaan. Luonnollisesti pidettiin huoli siitä, että sanomalehdille tuona iltana lähetettiin oikeat uutiset tapahtumasta; ja seuraavana aamuna koko Amerika luki, miten joukko "tuplajuulisia" oli asestautunut pyssyillä, piilottautunut I.W.W. liiton huoneuston katolle ja kylmäverisesti ammuskellut aseettomien, takasin palanneiden sotilasten rauhalliseen kulkueeseen.

Koko maa tuli villiksi, ja Guffeyt ja McGivneyt ja Gudget ympäri Yhdysvaltoja käsittivät että heidän hetkensä oli lyönyt. Petteri neuvoi American Cityn I.W.W. liiton osaston sihteeriä kutsumaan siksi illaksi kokouksen hyväksymään päätöslauselman, jossa sanottiin Centraliasta saapuneet uutiset valheiksi. Samalla kertaa muuan toinen Guffeyn miehistä, entinen armeijan upseeri, joka vieläkin oli sotilaspuvussa, sai aikaan että American Legionan kokous määrättiin pidettäväksi; hän piti hurjan puheen entisille sotilaille, ja noin yhdeksän tienoissa illalla nelisenkymmentä heistä lähti liikkeelle ja asestettuina autoista otetuilla raskailla rauta-aseilla hyökkäsi I.W.W. liiton huoneustoon, huitoen siellä olijoita päihin aseillaan ja pakottaen toiset hyppäämään ulos ikkunasta, josta johtui että useat taittoivat jalkansa. Seuraavana aamuna selosti American City "Times" tapausta riemun huudahduksilla, ja piirilakimies Burchard antoi julistuksen, jossa sanottiin että ei tultaisi tekemään yritystäkään rangaista sotilaspoikia; "tuplajuulaisethan" olivat vaatineet "suoraa toimintaa", ja nyt he olivat saaneet sitä, ja arvella voi että he nyt ovat tyytyväisiä.

Sitten American Legionan jäsenet, tämän hyväksymisen kannustamina ja Guffeyn entisen upseerin yllyttäminä, alkoivat järjestelmällisesti tuhota jokaisen radikalien kokouspaikan kaupungissa. "Clarionin" konttori hävitettiin taas ja sosialistiosaston huoneusto, ja tonnittain otettiin kirjallisuutta takavarikkoon. Pari kirjakauppaa tuhottiin, jonka jälkeen nämä entiset sotilaat jakautuivat pienempiin ryhmiin ja tarkastivat jokaisen lehtimyymälän kaupungissa, ja missä tahansa löydettiin punikki-julkaisuja, niinkuin "Nation" tai "New Republic", revittiin ne ja myyjiä uhkailtiin vankeudella. He hyökkäsivät kirjallisuusseuraan, jonka nimi oli "Ruskin Club" ja jossa tavallisesti ei ollut muita kuin ystävällisiä vanhahkoja naisia, jotka säikäyksestä tulivat miltei mielipuoliksi. He löysivät "Venäjän kansanklubin", joka tähän saakka oli säästynyt, sillä se oli kasvatuksellista laatua, pelkästään sivistyspyrinnöitä varten. Mutta luonnollisestikaan ei nykyään voitu luottaa kehenkään venäläiseen — kaikkihan ne olivat bolshevikeja, tai jolleivät ole, niin niistä kuitenkin tulee, joka oli sama asia; ja niinpä Guffey järjesti hyökkäyksen tähän rakennukseen, ja pari sataa venäläistä piestiin, heitettiin alas portaista tai ikkunoista ulos, ja eräältä vanhanpuoleiselta matematiikan opettajalta lyötiin pääkallo halki ja muutamalta soitannon opettajalta hampaat suusta.

Oli useita miljoonia nuoria amerikalaisia, joille oli annettu sotilaspuku ja kivääri, opetettu ampumaan ja käyttämään pistintä, eivätkä he kuitenkaan olleet saaneet tapella. Nämä miehet olivat luonnollisesti tappeluhaluisia, ja tässä oli heillä nyt hyvä tilaisuus. Se oli ainakin yhtä hauskaa kuin juoksuhaudoissa oli, eikä hetikään niin vaarallista. Kun punikkien huoneustoihin hyökkääjät tulivat takasin retkiltään, ei ollut ketään kateissa, ei tarvinnut sähköttää kenenkään vanhemmille että poika on kaatunut. Jotkut nöyräpäiset naiset haalivat kokoon kulkueen pannakseen vastalauseen Venäjän saartoa vastaan; nuo isänmaan puolustajat kävivät näiden naisten kimppuun, tuhosivat heidän lippunsa ja repivät vaatteet kappaleiksi heidän yltään, jonka jälkeen poliisit korjasivat vankilaan sen, mitä heistä jälellä oli. Sattui että eräs tunnettu "sportti" — se on, kilpa-ajopeluri — tuli paikalle ja hänellä oli punanen kaulaliina, ja kulkueeseen hyökkääjät, luullen häntä bolshevikiksi, takoivat hänet puolikuolleeksi. Tällainen herätti vastenmielisyyttä ihmisissä, joiden mielestä oli epäviisasta rikkoa liian monta lakia lain ja järjestyksen nimessä, joten piirilakimiehen virasto vannotti nuoret sotilaspojat apulaissheriffeiksi ja antoi heille virkamerkin, joten kaikki oli taas laillista ja aivan paikallaan.

LXXXI.

Petteri Gudge oli usein mukana näillä metsästysreissuilla. Ihme kyllä, Petterin mieli oli samanlainen kuin noiden sotilaspoikien, jotka eivät olleet nähneetkään sotaa. Petteri oli lukenut sotauutisia viisi vuotta, mutta ei ollut saanut tapella; ja nyt hän havaitsi että hän halusi tapella. Ennen hän ei lainkaan halunnut tapella, sillä hän olisi joutunut vaaraan tulla haavotetuksi tai tapetuksi; mutta nyt ei ollut enää mitään sellaista vaaraa, ja nyt voi tappelemisesta nauttia. Entisinä aikoina olivat ihmiset sanoneet häntä pelkuriraukaksi ja hän oli itsekin uskonut sen; mutta nyt hän huomasi ettei se ollutkaan totta; hän oli yhtä urhoollinen kuin yksikään koko joukosta.

Oikea asianlaita oli se, että Petterillä ei ollut ollut hauskaa nuoruudessaan, hän ei ollut oppinut, niinkuin kauppakamarin ja kauppiasten ja tehtailijain liiton nuoremmat jäsenet, lyömään pientä valkosta palloa erilaisilla nuijilla ympäri kenttää. Petteri oli kuin liikemies, jolla ei oikeastaan ollut ollut mitään lapsuusaikaa, ja vanhempana lääkärin määräyksestä alkaa harjottaa jotakin urheilua. Petterin urheiluksi tuli pistää revolveri takataskuunsa ja ottaa patukka käteensä sekä hyökätä johonkin huoneeseen, jossa kolmekymmentä tai neljäkymmentä venäläistä partoineen päivineen koetti ottaa selvää englanninkielen ongelmoista. Petteri kiljasi ja näki niiden hädissään juoksevan sinne tänne, jolloin hän seurasi kintereillä ja iski patukallaan jokaista päätä, minkä ulottuville tuli, ja jollei päitä ollut näkösällä, iski hän ympärilleen niin kauvan, että taaskin löysi jonkun pään. Erikoista nautintoa tuotti hänelle, jos hän sai heitä heitetyksi portaita alas mullin mallin; ja jos hän sai heitä viskotuksi ikkunoista, oli se vieläkin virkistävämpää ja hän huusi ja kirkui riemusta. Hän oppi joitakin heidän huudahduksistaan — ulkomaalaista pötyä, mitä lie ollut — ja hän kirosi heitä heidän omalla kielellään. Hänen luonteessaan oli koko joukon apinaa, ja kun hän oppi tuntemaan näitä ihmisiä paremmin, alkoi hän matkia heidän kädenliikkeitään ja kauhistuksen ilmeitä ja sai koko huoneentäyden "kapulajusseja" nauraa hohottamaan aivan katketakseen. Oli eräs kuuluisa liikkuvien kuvien komeljanttari, jolla oli suuret juhlat, ja Petteri matki tämän käyntiä, laahustellen jonkun hikipajatyöläis-paran luo potkasten häntä takapuoleen tai astuen hänen varpailleen ja samalla sylkästen häntä vasten kasvoja. Joten "kapulajussit" rupesivat pitämään hänestä tavattomasti, ja pakottivat tulemaan kanssaan joka retkelle.