"Kaikkivaltias Kristus!" kiljui Guffey. "Minkälaisen todistajan sinä luulet itsestäsi tulevan?"
"Mutta", kirkui Petteri epätoivoisesti, "en kertonut kenellekään, joka olisi vaarallinen. Kerroin vain — —"
"Mistäs sinä tiedät, kuka on vaarallinen?" karjui salapoliisi, lisäten sarjan raivoisia kirouksia. "Gooberin roikalla on vakoojia keskuudessamme, heillä on joku tässä vankilassakin. He ovat saaneet selvän sinusta ja sinun elämästäsi. Olet menettänyt meiltä pelin kielevyydelläsi!"
"Oi, luojani!" kuiskasi Petteri tukahtunein äänin.
"Ajatteleppa itseäsi todistajatuolilla! Ajatteleppa mihin valoon joudut valamiehistön silmissä! Matkustaa ympäri maata peijaten ihmisiä patenttilääkkeillä — ja linnaan vielä! Avustaa tuota helvetin leipomaa lurjusta, Kalandraa —" ja Guffey lisäsi hirveitä sanoja, jotka selostivat niitä pöyristyttäviä paheita, joista päänoitaa oli syytetty. "Ja sinä olet ollut avustamassa tuollaista!"
"En ole koskaan tehnyt sellaista!" volisi Petteri. "En edes tiennyt varmasti niistä."
"Kerro tuo valamiehistölle!" irvisteli Guffey. "Ne ovat käyneet puhuttelemassa suutari Smithersiäkin, ja tulevat asettamaan hänen vaimonsa todistamaan, että olet näpistelijä ja varas ja että hän potki sinut ulos holirollareiden joukosta. Ja vain siksi, ettet voinut pitää suutasi kiinni, niinkuin käskin."
Petteri itki ja ulisi. Hän laski polvilleen ja rukoili. Sanoi ettei hän ollut tarkottanut mitään pahaa; hän ei ollut tiennyt ettei saanut puhua entisyydestään; ei ollut tiennyt mikä on todistaja tai mitä häneltä vaadittiin. Häntä oli kielletty puhumasta Goober-jutusta, eikä hän ollut puhunut. Petteri itki ja nyyhki ja rukoili — mutta turhaan. Guffey määräsi hänet takasin rotkoon, selittäen tulevansa todistamaan ja todistuttamaan, että Petteri itse oli se mies, joka oli heittänyt pommin ja että Petteri, eikä Jim Goober, oli koko salaliiton pää. Olihan Petteri allekirjoittanut tunnustuksen, jossa sanottiin, että hän oli ottanut osaa pommin valmistukseen.
XI.
Taaskaan ei Petteri tiennyt, kuinka kauvan hän värisi mustassa komerossa. Sen hän tiesi, että hänelle tuotiin vettä ja leipää kolme kertaa ennen kuin Guffey tuli jälleen ja komensi ulos. Nyt istui Petteri tuolilla läjässä, väännellen käsiään, kun raitiotietrustin salapoliisi selosti hänelle uutta ohjelmaa. Petteristä ei enää ollut todistajaksi. Salaliittoutuneet työläiset olivat koonneet suuren puolustusrahaston, heillä olivat koko kaupungin ja koko maan kaikki uniot takanaan. Niillä oli vakoojia, jotka koettivat ottaa selvää syyttäjien jokaisesta toimesta ja todisteista, joita syytettyjä vastaan koottiin. Guffey ei sanonut, että hän olisi potkinut Petterin ulos vankilasta, jollei olisi pelännyt, että hän menee Gooberin roikan puolelle ja kertoo mitä tietää; mutta Petteri arvasi tämän kuunnellessaan Guffeyn selityksiä, ja huomasi ilokseen, että vihdoinkin hän oli saanut oikean otteen hyvinvoinnin tikkaista. Sormen ja kalvosen rusikoiminen ei ollutkaan tapahtunut aivan turhan takia!