"Hyvä jumala!" sanoi salapoliisi. "Luuletko sinä että ne tuovat asioita sinulle hopeatarjottimella?" Hän alkoi uudelleen selailemaan Petterin muistiinpanoja ja lopuksi heitti ne tyytymättömänä vuoteelle. Hän alkoi urkkia Petteriä, ja Petterin harmi muuttui epätoivoksi. Hän ei tiennyt ainoatakaan asiaa, jota McGivney olisi vaatinut. Hänen koko viikon kestänyt "salapoliisina" olo oli mennyt hukkaan!
Salapoliisi ei valinnut sanojaan. "On aivan selvää, että olet pöhlö", hän sanoi. "Mutta olitpa mikä tahansa, niin meidän on tehtävä parhaamme. Nyt kiinnitä huomiosi ja keskitä ajatuksesi tähän: me tiedämme ketä nämä punikit ovat ja tiedämme mitä he opettavat; emmekä voi heittää heitä tyrmään sen takia. Me haluamme että saat tietoosi heidän vakoojansa nimen, ja kutka tulevat olemaan heidän todistajansa Goober-jutussa, ja mitä nämä tulevat todistamaan."
"Mutta miten voin minä saada tietooni tuollaisia asioita?" huudahti
Petteri.
"Sinun on käytettävä järkeäsi", sanoi McGivney. "Mutta annan sinulle neuvon: hanki itsellesi morsian."
"Morsian!" toisti Petteri ihmeissään.
"Niinpä tietenkin", sanoi toinen. "Niin aina menettelemme. Guffey sanoo, että on vain kolme tilaa, jossa ihmiset kertovat salaisuutensa: ensimäinen on, kun he ovat päissään, toinen, kun ovat rakastuneet —"
Sitten McGivney keskeytyi. Petteri, joka halusi täydentää kasvatustaan, kysyi: "Ja kolmas?"
"On silloin, kun he ovat sekä rakastuneet että päissään", oli vastaus. Ja Petteri oli vaiti, ihailun tyrmistyttämänä. Tämä salapoliisi-juttu näkyikin muuttuvan yhä monimutkaisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi kuta enemmän siihen tutustui.
"Etkö ole nähnyt tuossa joukossa tyttöä, josta pidät?" uteli toinen.
"Tuota — ehkä —" sanoi Petteri ujona.