Petteri puristi nyrkkiin kätensä ja nostatti rohkeutensa. "Ensin", sanoi hän, "täytyy meidän saada välimme selväksi. Mr. Guffey sanoi että minulle maksetaan palkkio, mutta ei sanonut, kuinka paljon ja milloin."
"Perkele!" sanoi McGivney. "Jos tiedät tosiaankin tuon vakoojan nimen, niin ei sinun tarvitse epäillä palkkiotasi."
"Oli miten oli", sanoi Petteri, "mutta haluaisin tietää, kuinka paljon saan ja miten sen saan."
"Paljonko haluat?" kysyi mies, jolla oli rotannaama. Ja kuin rotta, peräytyi hän loukkoon, ja hänen terävät, mustat silmänsä tarkastivat vastustajaansa. "Paljonko?" toisti hän.
Petteri oli tehnyt parhautensa valmistuakseen tätä hetkeä varten. Eikö hän työskennellyt American Cityn suurimman ja rikkaimman ryhmän, raitiotrustin, hyväksi? Sillä oli kymmeniä ja satoja miljonia dollareita — hän ei tiennyt kuinka paljon, mutta hän tiesi että hänen salaisuudestaan kannattaa maksaa hyvin. "Ajattelen että siitä pitäisi saada kaksisataa dollaria", sanoi hän.
"Varmasti", sanoi McGivney, "saat varmasti sen."
Ja heti Petterin mieli mustui. Mikä hupsu hän olikaan ollut! Miksei hänellä ollut rohkeutta pyytää viisi sataa? Hän olisi voinut vaatia vaikka tuhannen, ja sitten olisi hän ollut riippumaton koko ikänsä!
"No", sanoi McGivney, "kuka on vakooja?"
Petteri ponnistelihe kootakseen vieläkin enemmän rohkeutta. "Ensin pitää minun saada tietää, milloin saan rahat?"
"Hyvä jumala!" sanoi McGivney. "Kun sanot vain nimen, niin saat rahat. Mitä kitupiikkejä sinä luulet meidän olevan?"