"Saattaa olla", sanoi Petteri. "Mutta tiedättehän että Mr. Guffey ei antanut minulle syytä luulla että hän minua rakastaa. Tuskin vieläkään voin käyttää tätä kaivosta niinkuin ennen."
"Niin, hän koetti saada irti tietoja sinusta", sanoi McGivney. "Hän luuli sinua yhdeksi noista dynamiittisankareista — et voi moittia häntä. Sano minulle tuon vakoojan nimi, niin minä pidän huolen että saat rahat."
Mutta sittenkään ei Petteri myöntynyt. Hän pelkäsi rotannaamaista McGivneytä ja hänen sydämensä löi pelosta, mutta sittenkään hän ei vääjännyt. "Haluan nähdä ne rahat" intti hän itsepintaisesti.
"Kuule, mitä helvettiä sinä luulet minusta?" uteli salapoliisi. "Luuletko että minä annan sinulle kaksisataa dollaria ja sinä annat minulle jonkun olemattoman nimen ja karkaat?"
"Oh, en minä tee sitä!" sanoi Petteri.
"Mistäs sen tiedät?"
"Haluan olla vielä palveluksessanne."
"Hyvä. Mekin haluamme samaa. Tämä ei tule olemaan viimeinen salaisuus, jonka selität meille, ja tulet huomaamaan että pelaamme omiemme kanssa suoraa peliä — emmehän mitenkään muuten voisi menestyä. On koottu miljona dollaria Gooberin roikan hirttämistä varten, ja jos sinä teet tehtäväsi, saat varmasti osasi, ja ajallaan."
Hän puhui vakuuttaen ja Petteri oli vähällä uskoa. Mutta melkein koko elämänsä ajan oli hän nähnyt ihmisten hierovan kauppaa — lurjuksien koettavan vetää toisiaan nenästä — ja kun oli kysymys rahasta oli Petteri kuin tappelemaan opetettu koira, joka oli saanut hyvän otteen toista koiraa nenästä; koira ei ota lukuun toisen koiran tunteita eikä sitä, ihaileeko toinen koira sitä tai ei.
"Ajallaan?" sanoi Petteri. "Mitä merkitsee: 'ajallaan'?"