"Voi jumalani, jumalani!" sanoi McGivney harmissaan.
"Niin mutta minä tahdon tietää", sanoi Petteri. "Tarkotatteko että saan rahat, kun olen sanonut nimen, vai tarkotatteko että saan ne vasta sitten, kun olette saaneet selville onko se henkilö todella vakooja vai ei."
Näin kinailivat ja rähisivät he kuin tappelevat koirat ja suuttuivat yhä enemmän. Mutta Petteri oli se koira, jolla oli hyvä ote, ja hän piti lujasti kiinni. Kerran McGivney jo viittaili että raitiotrustilla oli ollut valtaa panna Petteri "rotkoon" kaksikin kertaa, ja on sillä valtaa tehdä se kolmastikin. Petteri oli vähällä pyörtyä pelosta, mutta ei kuitenkaan hellittänyt otettaan McGivneyn nenästä.
"Samapa se", sanoi rotannaamainen mies lopuksi. Hän sanoi sen väsyneen halveksivasti; mutta se ei huolestuttanut Petteriä lainkaan. "Samapa se, luotan sinuun." Hän pisti kätensä taskuunsa ja veti esille tukun seteleitä — kahdenkymmenen dollarin seteleitä, ja hän laski niitä kymmenen läjään. Petteri näki että tukkuun jäi vielä paljon, paljon, ja hän aavisti että hän ei ollut vaatinut niin paljoa kuin McGivney olisi ollut valmis hänelle antamaan — ja hänen sydämensä oli sairas. Mutta samalla kertaa hänen sydämensä sykki ilosta — sellainen ihmeellinen rustinki on ihmissydän!
XXI
McGivney asetti rahat vuoteelle. "Siinä ne ovat", hän sanoi, "ja jos sanot sen vakoojan nimen, niin saat ottaa ne. Mutta sinun on paras seurata neuvoani ettet niitä tuhlaa, sillä, jumalan kautta, jos olet erehtynyt vakoojaasi nähden, niin luulen että Ed. Guffey repii käsivarret ruumiistasi."
Petteriä ei pelottanut tämä. "Tiedän että mieheni on vakooja."
"No, kuka se on?"
"Jack Ibbetts."
"Eikä helvetissä!" huudahti McGivney epäuskoisesti.