"Mitä hyvää siitä minulle on!" vastasi Petteri. "Jos ne kysyvät minulta, onko kukaan minua tästä koskaan syyttänyt, niin minun täytyy sanoa että McCormick on syyttänyt; ja jos he asettavat hänet todistamaan, niin tuleeko hän kieltämään että on syyttänyt minua?"
Petteri raivosi McCormickia vastaan; on siinäkin radikaali — on muka "aatteen" mies, eikä kuitenkaan ole enempää mieltä kuin että levittelee vääriä parjauksia toverista! Petteri oli tehnyt työtä jutun hyväksi lähes kuusi kuukautta melkein ilmaiseksi, ja nyt odotettiin että hän menisi todistajatuolille, vaikka tuollaisia juttuja on levitetty hänestä ja syyttäjäpuoli ostelee todistajia todistamaan hänet roistoksi! "Ei siitä mitään tule!" sanoi Petteri. "Minulla ei ole mitään tekemistä koko jutun kanssa enää. Asettakaa McCormick todistajaksi pelastamaan Gooberin henki! Minusta ette enää hyödy!" Ja sulkien korvansa lakimiehen pyynnöille hyökkäsi Petteri ulos hänen konttoristaan ja meni Gooberin puolustuskomitean konttoriin jossa antoi saman näytännön.
XXX.
Näin Petteri erosi Goober-jutusta, ja mielissään hän oli, kun pääsi erilleen. Hän oli väsynyt jännityksestä, hän halusi vähän lepoa ja vähän nautintoa. Hänellä olivat taskut täynnä rahaa, hyvä pankkitili, ja nyt päätti hän viettää helppoa elämää ensi kerran tylyssä ja yksinäisessä elämässään.
Tilaisuutta kyllä oli, sillä hän oli ottanut varteen McGivneyn neuvon ja hankkinut itselleen uuden morsiamen. Se oli tuommoinen pikkunen seikkailu, arki-maailmallinen ja hauska. Käsittääksenne sitä teidän tulee tietää että American Cityn oikeuskäynnissä käytettiin valamiehistössä sekä miehiä että naisia; ja koska liikemiehillä ja heidän työläisillään ei ollut aikaa tuhlata lautakunnissa olemiseen, niin oli vähitellen muodostunut joukko miehiä ja naisia, joilla jäsenenä olo valamiehistöissä oli elinkeinona. Ne maleksivat oikeustuvan ympärillä ja heitä käytettiin tuon tuostakin lautakunnissa, josta he saivat kuusi dollaria palkkaa päivältä, ja jos olivat "viisaita", oli heillä lukemattomia tilaisuuksia "tehdä rahaa" siinä sivussa.
Näiden ammattilautakunnan jäsenten kesken oli käynnissä ankara kilpailu siitä, kuka saisi olla Gooberin jutun lautakunnassa. Siitä tulisi pitkä ja kiivaasti käyty oikeustaistelu, se herätti tavatonta huomiota, ja sitä paitsi oli rahaa liikkeellä erisuuruisissa summissa. Kuka hyvänsä, joka pääsisi tuon lautakunnan jäseneksi, voisi olla varma tulevaisuudestaan, ja voisi saada elinikäisen toimen valamiehenä, jos vain haluaisi.
Petteri sattui olemaan oikeustuvassa, kun lautakuntaan valittiin jäseniä. Muuan viehättävä ja pikkunen tumma naikkonen — sellainen, jota Petteri piti "hienosti puettuna" — oli tutkittavana ja nerokkaasti koetti tyydyttää molempia puolia. Hän ei tiennyt mitään jutusta, ei ollut lukenut sanaakaan siitä, ei välittänyt vähääkään yhteiskunnallisista kysymyksistä, joten syyttäjäpuoli hänet hyväksyi. Sitten oli puolustuspuolen vuoro, ja tuli selville että joskus hän oli ollut niin ajattelematon että oli selittänyt että kaikki työväenjohtajat pitäisi asettaa seinää vasten seisomaan ja täyttää ne lyijyllä; ja niin häntä puolustuspuoli ei hyväksynyt, ja hän sangen harmistuneena tuli alas ja sattumalta istui Petterin viereen. Petteri näki kyyneleen hänen silmässään ja sanoi jonkun lohduttavan sanan. He tutustuivat ja menivät yhdessä syömään.
Mrs. James oli hänen nimensä, leski, heinäleski, niinkuin hän kiemaillen sanoi. Hän oli herkkä ja elävä, hänen hampaansa olivat hohtavan valkoset ja poskilla oli terveyden puna; ja puna oli kotoisin pienestä pullosta, mutta Petteri ei sitä tiennyt. Petterillä oli nyt hyvä puku päällään eikä hän kitsastellut tilatessaan aterian. Ja he olivat samassa asemassa, molemmat erillään Goober-jutusta; molemmat vähän väsyneet ja halusivat muutosta, ja Petteri ehdotti punastuen ujosti, ehdotti retkeä merenrannikolle. Mrs. James myöntyi heti ja niin tehtiin suunnitelma.
Petteri oli salapoliisina ollessaan oppinut, mitä voi huoletta tehdä ja mikä on vaarallista. Hän ei matkustanut yhdessä heinäleskensä kanssa, ei maksanut hänen matkakustannuksiaan eikä tehnyt mitään muutakaan, joka olisi tehnyt naisesta "valkosen orjan." Hän vain yksinkertaisesti meni merenrannikolle, vuokrasi mukavan huoneuston; ja seuraavana päivänä käyskennellessään rannikolla hän sattui tapaamaan lesken.
Pari kuukautta Petteri ja Mrs. James olivat "talosilla." Se oli ihmeellinen kokemus Petterille, sillä Mrs James oli "ylhäinen", hänellä oli rikkaita sukulaisia ja hän vaivautui saamaan Petterille selväksi että hän oli elänyt ylellisyydessä ennenkuin hänen miehensä oli karannut Pariisiin erään nuorallatanssijan kanssa. Hän opetti Petterille kaikkia noita maailmassa tarvittavia taitoja, joita ei opeteta orpokodissa ja joita ei myöskään opi myymällä patenttilääkkeitä pitkin kyliä. Varovaisesti, loukkaamatta hänen tunteitaan opetti leski Petterille, miten veistä ja kahvelia käsitellään ja minkä värillisiä kaulaliinoja pidetään. Samalla kertaa lesken onnistui juurruttaa Petteriin ajatussuunta, jonka mukaan Petteri oli onnellisin mies maailmassa — hänen tuli olla, ja olikin, tavattoman kiitollinen jokaisesta suukkosesta, jonka leskeltä sai. Luonnollisestikaan hän ei voinut odottaa saavansa nauttia sellaisesta tavattomasta onnesta maksamatta siitä; hän oli jo oppinut ettei olekkaan mitään "vapaarakkautta." Ja niin hän maksoi, rehdisti; hän ei ainoastaan maksanut kaikkia tämän epävirallisen kuherruskuukauden kustannuksia, vaan hän vielä osti useita kallisarvoisia lahjoja — tämän "ylhäisen" naikkosen suosituksesta. Heinäleski oli aina niin tavattoman nokkela ja hellä jokaisen lahjansaannin perästä. Petteristä tuntui kuin näkisi hän unta, mutta rahat vähenivät taskusta, miltei niin, ettei hänen tarvinnut niihin koskeakkaan.