"Varmasti", sanoi ruotsalainen merimies Gus. "Varmasti! Minä nimitän tusinan verran tämän maan suurmiehistä — jos heille tehdään selväksi että jollemme saa rauhaa, niin heidät kaikki tapetaan — pian saamme rauhan."
Asiat olivat niinkuin Petteri halusikin. "Ketä ne miehet ovat?" hän kysyi, ja miehet väittelivät nimistä. He eivät väitelleet pitkää aikaa ennenkuin joku mainitsi "Nelse" Ackermanin nimen; punikit vihasivat häntä sydämensä pohjasta siksi, että hän oli lahjottanut satatuhatta dollaria Gooberin hirttorahastoon. Petteri ei ollut tietävinään mitään Nelsestä; ja Jerry Rudd, kulkuri, jonka pää oli vieläkin halki äskeisen viljankorjaajain lakon jälkeen, sanoi että kautta jessuksen, jos sellaisia miehiä pantaisiin etumaisiin juoksuhautoihin, niin varmasti olisi Amerikassa rauhanaatteen kannattajia.
Näytti siltä kuin Joe Angell olisi tullut sinne puhumaan Petterin puolesta. "Meillä pitäisi olla", sanoi hän, "muutamia miehiä, jotka taistelisivat yhtä lujasti omasta puolestaan kuin kapitalistienkin."
"Niin", myönsi Henderson katkerasti. "Me olemme kaikki niin hyviä — me odotamme kunnes herramme sanovat meille että nyt saamme tappaa."
Tähän loppui keskustelu, mutta siinä sitä Petterin mielestä jo olikin kylliksi. Hän menetteli salaa ja varovaisesti, ja yhden erällään hänen onnistui panna noita kirjelippuja Joe Angellin, Jerry Ruddin, Hendersonin ja Gusin taskuun. Ja sitten Petteri pötki tiehensä vavisten innosta. Suuri dynamiittijuoni on tekeillä! "Niistä täytyy päästä!" kuiskasi hän itsekseen. "Niistä täytyy päästä kaikilla mokomin! Teen vain velvollisuuteni."
XLII.
Petterillä oli kohtaus Nellin kanssa eräässä kadunkulmauksessa kello yhdentoista aikana sinä iltana, ja kun Nell astui alas katuvaunusta, oli hänellä kädessään matkalaukku. "Saitko työsi tehdyksi?" kysyi hän nopeasti, ja kun Petteri vastasi myöntäen, sanoi hän: "Tässä on pommisi!"
Petterin leuka venähti. Hän oli niin säikähtyneen näkönen, että Nellin täytyi häntä rohkaista. Ei se räjähdä; siinä ovat vain tarpeet, kolme tikkua dynamiittia, vähän sytytyslankaa ja osia kellosta. Dynamiitti oli hyvässä kääreessä, ei tarvitse pelätä sen räjähtämistä — jollei hän pudottaisi sitä maahan! Mutta se ei paljoakaan rauhottanut Petteriä. Hän ei ollut luullut että Nell menee niin pitkälle tai että hänen pitää todella käsitellä dynamiittia. Hän ihmetteli mistä ja miten Nell oli sitä saanut ja rukoili jumalaansa että pääsisi erilleen koko jutusta.
Mutta Nell sanoi että se luonnollisesti on jo liian myöhäistä. "Sinun täytyy saada tämä matkalaukku heidän huoneustoonsa ja sinun täytyy tehdä se ilman että sinua kukaan näkee. Ne sulkevat kai huoneustonsa pian, eivätkö?"
"Lukitsimme oven, kun lähdimme", sanoi Petteri.