"Hyvähän se on", sanoi toinen nauraen. "Sano hänelle että poliisit ovat kintereilläsi ja pyydä häntä kätkemään sinut."
Petteri kiiruhti juutalaiseen kaupunginosaan ja noputti eräälle ovelle muutaman vuokrakasarmin ylimmässä kerroksessa. Oven avasi vankka nainen, jonka käsivarret olivat paljaat ja saippuaiset. Kyllä, Miriam on kotona. Hän on juuri nyt työttömänä, sanoi Mrs. Yankovich. Hän oli menettänyt työpaikkansa, koska hän puhui liian paljon sosialismista Miriam tuli huoneeseen luoden odottamattomaan vieraaseensa katseen, joka selvästi sanoi: "Jenni Todd!"
Mutta tämä muuttui silmänräpäyksessä, kun Petteri sanoi että hän oli yrittänyt mennä I.W.W. liiton huoneustoon, mutta se on poliisien vallassa. Ne olivat tehneet tarkastuksen ja väittivät saaneensa ilmi jonkunlaisen salajuonen; onneksi oli Petteri huomannut väkijoukon huoneuston ulkopuolella ja päässyt pakoon. Miriam vei hänet erääseen sisempään huoneeseen ja teki hänelle satoja kysymyksiä, joihin Petteri ei voinut antaa vastausta. Hän ei tiennyt mitään, paitsi että oli edellisenä iltana ollut huoneustossa kokouksessa ja yrittäessään tänä aamuna mennä sinne noutamaan jotakin kirjaa oli nähnyt ihmisjoukon ja juossut pakoon.
Puoli tuntia myöhemmin kolautettiin oveen ja Petteri sukelsi vuoteen alle. Ovi murrettiin auki, ja Petteri kuuli vihasia komentoja, Miriamin ja hänen äitinsä vastatessa rajusti. Päättäen äänistä alkoivat miehet heitellä huonekaluja sinne tänne, ja äkkiä käsi pistettiin vuoteen alle, Petteriä tartuttiin nilkasta ja hänet vedettiin esille neljän virkapukuisen poliisin keskelle.
Tilanne oli kiusallinen, sillä nähtävästi ei noille poliiseille oltu kerrottu että Petteri oli vakooja; nuo hölmöt luulivat saaneensa kiinni todellisen dynamiittisankarin! Yksi niistä tarttui Peteriä molempiin kalvosiin ja toinen uhkaili häntä ja Miriamia revolverilla ja kolmas kävi läpi Petterin taskut etsien pommeja. Kun he eivät löytäneet, näyttivät he suuttuvan ja puistelivat häntä ja tuuppivat häntä, ja selvästi näkyi että he olisivat olleet mielissään, jos olisivat saaneet jonkun tekosyyn iskeä häntä päähän. Petteri oli erittäin varovainen, ettei sellaista tekosyytä tulisi; hän oli peloissaan ja nöyrä, ja selitti yhä uudelleen ettei hän tiennyt mitään, ettei hän ollut tehnyt mitään.
"No, saadaanpa nähdä, nuori mies!" sanoi muuan poliiseista ja napsautti käsiraudat Petterin kalvosiin. Sitten, yhden seisoessa vartijana revolveri kädessä, toiset kolme tutkivat tarkoin huoneet, vedellen ulos laatikot ja potkien niiden sisällön hujan hajan, siepaten jokaisen palasen paperia, missä oli kirjotusta ja tunkien sen pariin matkalaukkuun. Oli kirjoja, joissa oli punaset kannet ja pelottavat nimet, mutta ei pommeja, ei vaarallisempia aseita kuin keittiöveitsi ja Miriamin kieli. Tyttö seisoi mustien silmien salamoidessa ja kertoi poliiseille tarkkaan mitä hän heistä ajatteli. Hän ei tiennyt mitä I.W.W. liiton huoneustossa oli tapahtunut, mutta hän tiesi, että olipa se mitä tahansa, niin se oli tekopeliä, poliisien suunnittelema ansa, ja hän uhitteli heitä vangitsemaan hänetkin, ja melkein onnistui tässä raivokkaassa tarkotuksessaan. Poliisit tyytyivät kuitenkin potkasemaan pyykkisaavin kumoon sisältöineen päivineen ja jättivät Mrs. Yankovichin kirkumaan keskelle vedenpaisumusta.
XLVI.
He raahasivat Petterin vuokrakasarmin asukasjoukon läpi, heittivät hänet autoon ja ajoivat joutuin poliisiasemalle, jossa hänen nimensä otettiin kirjoihin ja hänet asetettiin koppiin. Häntä hermostutti, kun hän ei ollut tullut sopineeksi Hammettin kanssa, kuinka kauvan hänen tules vankilassa viipyä. Mutta ei kulunut tuntiakaan ennenkuin eräs vartija tuli ja vei hänet erääseen yksityishuoneeseen, jossa olivat McGivney ja Hammett, poliisipäällikkö, yleisen syyttäjän apulainen, ja viimeksi ja vaarallisin — Guffey. Tämä raitiotrustin pääsalapoliisi otti Petterin huostaansa.
"Sanoppa nyt, Gudge", sanoi hän, "mikä tämä juttu oikeastaan on, jonka olet meille laittanut?"
Se oli kuin isku vasten Petterin naamaa. Sydän heitti lyömästä, leuka valahti ja hän tuijotti kuin järjetön. Herra jumala!