"Se on McCormick, joka on nyt linnassa. Hän on I.W.W. liiton johtaja, ja minun mielipiteeni mukaan kaikkein vaarallisin. Kuulin hänen kuiskaavan eräälle toiselle miehelle, ja se pelotti minua, sillä se tarkotti erään rikkaan miehen tappamista. Hän oli vakoillut tätä rikasta miestä ja sanoi että hän tulee ampumaan miehen tämän omassa kodissa! En kuullut miehen nimeä — kävelin pois, sillä en halunnut herättää epäluuloja. Ne ovat hirveän epäluuloisia, nämä miehet; jos tarkastaa McCormickia, niin huomaa hänen vilkuilevan olkansa yli tuon tuostakin. Niinpä kävelin pois, ja hetken kuluttua palasin, ja hän nauroi jollekin ja kuulin hänen sanovan nämä sanat: 'Olin piilossa verhon takana, ja vastapäätä oli seinälle maalattu joku espanjalainen 'iikka', ja joka kerta kun tirkistin ulos, katseli tuo peijakas minua ja ihmettelin aikooko se ilmiantaa minut'."
Petteri pysähtyi. Hänen silmänsä olivat tottuneet hämärään nyt, ja hän näki vanhan pankkiirin silmien pelosta jähmettyneenä tuijottavan. "Jumalani!" kuiskasi Nelse Ackerman.
"Se oli ainoa minkä kuulin", sanoi Petteri. "En tiennyt mitä se merkitsee. Mutta kun kuulin piirustuksesta, jonka Mac oli tehnyt teidän talostanne, niin ajattelin: Jeesus, se varmaankin oli Mr. Ackerman, jonka hän aikoi ampua!"
"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!" kuiskaili vanha mies; ja hänen vapisevat kätensä repelivät peitteen koristeita. Puhelin soi ja hän otti kuulotorven ja sanoi jollekin että hänellä nyt oli liian kiire puhumiseen; tulisi soittaa vähän jälkeenpäin. Hänellä oli toinen yskimiskohtaus, ja Petteri luuli hänen tukehtuvan ja hänen täytyi auttaa vanhaa miestä saamaan jotakin lääkettä kurkustaan alas. Petteriä vähän pisteli se, että yksi jumalista osottaa noin huomattavaa ja perinpohjaista pelkuruutta. Kaikesta päättäen ne olivat vain ihmisiä nämäkin olympialaiset, yhtä alttiita tuskalle ja kuolemalle kuin Petteri Gudge itse!
Myöskin ihmetytti Petteriä se, miten "pehmeä" Mr. Ackerman oli. Hän ei teeskennellyt ylevää välinpitämättömyyttä punikeita kohtaan. Hän asetti itsensä Petterin armoille, lypsettäväksi milloin Petteriä halutti. Ja Petteri aikoi käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen.
"Huomaattehan, Mr. Ackerman", alkoi Petteri, "ettei tällaisen kertomisesta poliiseille olisi mitään hyötyä. Ne eivät tiedä, miten menetellä tällaisessa tapauksessa; ja tosi on, etteivät ne ota näitä punikeita vakavalta kannalta. Ne kuluttavat kymmenen kertaa enemmän rahaa tavallisen rosvon kiinnisamiseen kuin tällaisen roikan silmälläpitoon."
"Miten ne ovat päässeet minun talooni?" huusi vanha mies.
"Niillä on keinoja, joista teillä ei voi olla aavistustakaan, Mr. Ackerman. On ihmisiä, jotka ovat myötätuntoisia heille. Te ette tiedä, mutta on pappeja, jotka ovat punikeita, ja yliopistojen opettajia ja vieläpä joitakin rikkaita miehiä, niinkuin te."
"Tiedän, tiedän", sanoi Ackerman. "Mutta varmaankin —"
"Mistä te voitte tietää, vaikka teillä olisi petturi omassa perheessänne."