Petteri oli saanut lyhyen kirjelipun Nelliltä, ja tämä sanoi että kaikki oli käynyt hyvin ja hän on jo uudessa työpaikassaan ja tulee pian saamaan aikaan jotakin. Ja Petteri hoiteli iloisena tointaan ja täytti velvollisuutensa koettamalla tukehduttaa radikalien vastalause-meininkejä. Tukkuja kiertokirjeitä ilmaantui heidän kokouksiinsa kuin taikavoiman vaikutuksesta ja vietiin taaskin pois ennenkuin viranomaiset ehtivät tehdä mitään, vaikka kylläkin koettivat. Joka ilta oli työ-temppelissä, jonne työläiset kokoontuivat, agitaattoreita, jotka kirkuivat äänensä käheiksi agiteeratessaan McCormickin juttua. Vieläkin kiusallisemmaksi teki asian se, että American Cityssä oli yhden sentin iltalehti, joka koetti saada työläiset lukijoikseen, ja itsepintaisesti julkaisi todistuskappaleita, jotka olivat omiaan osottamaan koko jutun tekopeliksi. Punikit olivat huomanneet että heidän postiansa peukaloitiin ja nostaneet kauhean melun tuosta — teeskennellen luonnollisesti että se oli "puhevapaus", josta he melusivat!

Joukkokokous oli määrätty täksi illaksi ja Petteri luki American City "Timesistä" vihasen toimituskirjotuksen, jossa kehotettiin viranomaisia estämään se. "Alas punalippu!" oli kirjotuksen otsikkona; eikä Petteri voinut käsittää, miten yksikään punaverinen, sadan prosentin amerikalainen, voi lukea sitä innostumatta tekemään jotakin.

Petteri puhui tästä McGivneylle, joka sanoi: "Me tulemme tekemään jotakin; varro vain sinä!" Ja niinpä tuona iltapäivänä sanomalehdissä oli uutinen että American Cityn pormestari oli ilmottanut kokoushuoneen omistajille, että heidät tultaisiin pitämään vastuunalaisina kaikista yllyttävistä ja kapinallisista lausunnoista tuossa kokouksessa; jolloin huoneuston omistajat olivat peruuttaneet vuokrasopimuksen. Sitä paitsi selitti pormestari että joukkoja ei saanut kokoontua kaduille, ja että poliisiviranomaiset tulisivat pitämään siitä huolen ja suojelemaan lakia ja järjestystä. Petteri kiiruhti "kansanneuvoston" huoneustoon, ja siellä oli radikaleilla kiirettä koettaessaan löytää uutta huoneustoa kokousta varten; aina vähän väliä kävi Petteri Puhelimessa ja ilmoitti McGivneylle, mitä haalia punikit nyt yrittivät, ja McGivney ilmotti Guffeylle, Guffey kauppakamarin sihteerille, ja huoneuston omistaja sai käskyn tulla käymään pankissa, jossa hänelle annettiin varotus kiinnityslainan voimalla — tai käytettiin jotakin muuta tehokasta keinoa estämään punikeilta kokoushuone.

Joten sinä iltana ei ollut punikkien joukkokokousta — eikä moneen pitkään aikaan sen jälkeen American Cityssä! Guffeyn toimisto oli saanut saksalaisen vakooja-juttunsa valmiiksi, ja seuraavana aamuna oli American City "Timesin" etusivulla koko sivun täyttävä hämmästyttävä uutinen että Karl von Stroeme, Saksan hallituksen asiamies ja jonka sanotaan olevan Saksan vara-kanslerin veljenpoika, on vangittu American Cityssä, jossa hän on esiintynyt ruotsalaisena neulomakonekauppiaana, mutta jonka todellisena toimena on ollut palkata kätyreitä asettelemaan dynamiittipommeja Pioneer Foundry Companyn rakennuksiin, joita paraikaa varustetaan konetykkien valmistamista varten. Von Stroemen apureita oli saatu kiinni kolme samalla kertaa ja löydetty suuri joukko papereita, jotka olivat täynnä tärkeitä tietoja — joista ei suinkaan pienin ollut se tosiseikka, että vielä eilen oli von Stroemen havaittu olevan suhteissa erään äärimmäisiin punikkeihin kuuluvan saksalaisen sosialistin Ernst Apfelin kanssa, joka samalla on ollut leipurien union no. 470 virkailija. Viranomaisilla oli hallussaan aivan yksityisseikkoja myöten tiedot eräästä keskustelusta, jossa von Stroeme oli lahjottanut sata dollaria vapauden puolustusliitolle, jonka punikit olivat perustaneet tekemään agitatsionityötä niiden I.W.W.-läisten vapauttamiseksi, jotka oli vangittu sekaantuneina dynamiittijuoneen Nelse Ackermanin henkeä vastaan. Sitäpaitsi oli todistettu että Apfel oli ottanut tämän rahan ja jakanut sen useampien saksalaisten punikkien kesken, jotka taaskin olivat lahjottaneet sen puolustusrahastoon tai maksaneet sillä painokustannukset kiertokirjeistä, joissa kehotettiin yleislakkoon.

Petterin sydän hyppeli kiihkosta; ja se hyppeli vieläkin nopeammin, kun hän aamiaisensa jälkeen kulki Main katua pitkin. Hän näki väkijoukkoja ja Amerikan lippuja kaikissa rakennuksissa, aivan samoin kuin valmistuneisuuskulkueen päivänäkin. Se pani Petterin tuntemaan ilkeitä pelon väristyksiä; hänen mielessään pyöri pommeja, mutta hän ei voinut vastustaa väkijoukkojen jännittyneitä kasvoja ja tarttuvaa innostusta. Hetken kuluttua tuli soittokunta, joka soitti komeaa sotamusiikkia, ja sitten tuli sotilaita marssien — rivi rivin perästä sotilaspukuisia poikia raskaat kantamukset selässä ja uudet, välkkyvät kiväärit olalla. Poikamme! Poikamme! Jumala siunatkoon heitä!

Siinä oli kolme rykmenttiä 223:sta divisioonista, jotka tulivat Lincolnin harjotusleiriltä lähteäkseen sotaan. Parempi heidän olisi ollut tietenkin astua junaan leirillä, mutta kaikki olivat vaatineet saada edes vilaukseltakaan nähdä sotilaita, ja täällä ne nyt olivat soittoineen ja lippuineen ja punastuneine, kiihtyneine ihailijajoukkoineen — kaksi loppumatonta jonoa ihmisiä, jotka olivat villeinä isänmaallisesta hehkusta, huutaen, laulaen, heiluttaen hattuja ja nenäliinoja, kunnes koko katu muuttui epäselväksi, järjettömäksi pöhnäksi. Petteri näki nämä tiheät rivit, suorat kuin kireälle vedetty lanka, ja jalat, jotka liikkuivat täsmällisesti kuin kello, ja täristyttivät maata kuin ukkonen. Hän näki nuoret, poikamaiset kasvot, joilla oli vakava ja ylpeä ilme, silmät suoraan eteenpäin, kääntymättä silmänräpäykseksikään, vaikka tiesivät, että tämä voi hyvinkin olla viimeinen kerta, kun he näkevät kotikaupunkinsa — voi helposti sattua, etteivät ikinä palaa matkaltaan. Poikamme! Poikamme! Jumala siunatkoon heitä! Petterin kurkkua kuristi ja hän tunsi suurta kiitollisuutta näitä poikia kohtaan, jotka menivät suojelemaan häntä ja hänen maataan; hän puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaansa yhteen uudelleen päättäen juhlallisesti rangaista pahoja miehiä ja naisia — asevelvollisuuden väistäjiä, väittelijöitä, rauhanaatteen kannattajia ja kapinallisia — jotka eivät tehneet velvollisuuttaan tässä suuressa työssä.

LVII.

Petteri meni American hotelliin ja tapasi McGivneyn, joka antoi hänelle työn, mikä mainiosti sopi hänen mielentilaansa. Rotannaamainen mies sanoi että oli tullut toiminnan aika. I.W.W. liiton paikallisosasto oli laatinut koko järjestölle kirjelmän, jossa pyydettiin apua, ja osaston toimeenpanevan komitean kokous pidetään tänä iltana; Petterin oli heti mentävä tapaamaan sihteeri Gradya, saatava selville missä tämä kokous tullaan pitämään ja tehtävä viittaus että tähän kokoukseen olisi saatava koko järjestö ja muitakin punikkeja niin paljon kuin mahdollista. McGivney sanoi että kaupungin liikemiehet aikoivat panna täytäntöön suuren suunnitelmansa tänä iltana; kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet olivat pitäneet kokouksen ja tehneet salaisen suunnitelman, eivätkä he nyt halunneet muuta, kuin että kaikki punikit kokoontuisivat yhteen paikkaan.

Petteri lähti ja löysi Shawn Gradyn, tuon nuoren irlantilaisen pojan, joka piti jäsenluettelon ja muut järjestön asiakirjat niin salaisessa paikassa, ettei edes Petterin ollut onnistunut löytää niitä. Petteri kertoi sihteerille viimeiset uutiset McCormickin kärsimyksistä "rotkossa" ja että Gus oli viety samaan sairaalaan, missä Hendersonkin oli. Hän oli niin kaunopuheinen vihassaan, että pian Grady kertoi hänelle illaksi kutsutun kokouksen paikan ja ajan, ja Petteri sanoi että heidän pitäisi saada kaikki ystävänsä koolle ja keskustella tavasta, millä saisivat vastalausekirjallisuutensa jaetuksi nopeasti, sillä olihan selvää etteivät he enää voi käyttää postia. Mitä merkitsivät toimeenpanevien komiteojen päätöslauselmat, kun ainoa, mistä oli mitään toivoa, oli koko järjestön jäsenten yhteistoiminta? Grady sanoi että se on hyvä ja aikoi kutsua koolle kaikki toimivat jäsenet ja liitolle myötätuntoiset henkilöt, ja Petteri sai toimekseen puhelimitse ja jalkapatikassa antaa tieto noin tusinalle henkilölle.

Kello kuuden aikana illalla ilmotti Petteri McGivneylle työnsä tulokset, ja silloin sai hän iskun, josta hän miltei pyörtyi. "Sinun täytyy mennä myös tuohon kokoukseen", sanoi rotannaamainen mies. "Et voi asettua vaaraan että ne rupeavat epäilemään sinua."