"Mutta herra jumala", huusi Petteri. "Mitä siellä sitten tulee tapahtumaan?"
"Älä pelkää", sanoi toinen. "Tulen pitämään huolen siitä, ettei sinulle tapahdu mitään."
Kokous oli päätetty pitää runoilija Ada Ruthin kotona, ja McGivney käski Petterin tehdä selkoa tuosta kodista. Arkihuoneen takana oli käytävä ja tässä käytävässä suuri vaatekaappi. Heti ensi hälinän kuultuaan on Petterin kiiruhdettava tähän kaappiin. Hänen täytyy mennä kaappiin, ja sitten McGivney miehineen tulee suojelemaan häntä, vaikka ovat pieksävinään häntä niinkuin muitakin huoneissa olijoita. Petterin polvet alkoivat vavista ja hän suuttuneena moitti tuota järjestelyä; mitäs hänelle sitten tapahtuu, jos McGivneylle tai hänen autolleen sattuu tapahtumaan jotain, jotta hän ei voisi ollakaan Petteriä suojelemassa? McGivney selitti ettei Petterin tarvitse pelätä mitään, hän, Petteri, on heille niin kallisarvoinen mies, etteivät he uskalla asettaa häntä mihinkään vaaraan. McGivney tulee varmasti olemaan siellä, eikä Petterin tarvitse välittää muusta kuin kirkua ja pitää pahaa elämää ja lopuksi olla pyörtyvinään, jolloin McGivney, Hammet ja Gummings tulevat kantamaan hänet automobiiliinsa ja vievät pois.
Petteriä pelotti niin, ettei hän pystynyt syömään illallista, vaan hän käyskenteli pitkin katuja jupisten itsekseen ja koettaen nostattaa rohkeuttaan. Hänen täytyi pysähtyä ja katsella Amerikan lippuja ja lukea American City "Timesin" iltapäivänumeroa ennenkuin hänen isänmaallinen innostuksensa palasi. Kun hän lopuksi lähti tuon pienen raajarikon kotia kohti, joka kirjotteli sotavastaisia runoja, tuntui hänestä todella aivan kuin hänkin olisi sotilaspoika, joka marssi sotaan.
Ada Ruth oli siellä ja hänen äitinsä, vanha kuivettunut nainen, joka ei käsittänyt lainkaan näitä kauheita, maailmaa mullistavia liikkeitä, mutta jonka rukoilut eivät vaikuttaneet yhtään vähää hänen innostuneeseen tyttäreensä; vielä oli siellä Adan serkku, laiha koulunopettajatar, vanhapiika, kansanneuvoston sihteeri; ja myöskin olivat siellä Miriam Yankovich, Sadie Todd ja Donald Gordon. Matkalla oli Petteri tavannut Tom Dugganin, ja tämä synkkä runoilija oli sanonut laatineensa uuden runon, jossa kuvailtiin McCormickia "rotkossa." Heti sen jälkeen saapui sihteeri Grady, taskut täynnä papereita. Grady, pitkä, tummasilmäinen ja herkkämielinen irlantilainen poika, oli sellainen, joita sosialistit kutsuivat "Jimmie Higginsiksi", tarkottaen niitä tovereita, jotka tekivät raskaat ja väsyttävät työt toiminnassa, jotka aina olivat läsnä, tapahtuipa mitä tahansa, aina valmiit ottaman yhä vain lisää kuormaa kannettavakseen. Grady ei välittänyt vähääkään sosialisteista, mutta "Jimmie Higgins"-nimitystä vastaan hänellä ei ollut mitään; ja hän sanoi Petterin olevan samaa maata, ja Petteriä nauratti miettiessään että "Jimmie Higgins" on viimeinen, miksi hän tässä maailmassa rupeaa. Petteri oli kiipeämässä hyvinvoinnin tikkaita, eikä hänen päähänsä pälkähtänytkään että hän voisi olla sittenkin "Jimmie Higgins" — ei punikeille, vaan "valkosille"!
Grady veti esille paperinsa ja keskusteli Gordonin kanssa illan ohjelmasta. Hän oli saanut I.W.W. liiton kansallisvirastossa sähkösanoman, jossa luvattiin avustusta, ja hänen laihat, nälkäisen näköiset kasvonsa loistivat ylpeydestä, kun hän sitä näytti. Sitten hän ilmoitti että kokoukseen saapuu "Bud" Connor, joka oli tunnettu organiseeraaja ja joka oli McCormickin mukana ollut järjestämistyössä öljykentillä ja oli tuonut sanan että työläiset siellä olivat tekemäisillään suuren lakon. Sitten tuli Mrs. Jennings, pieni kiusaantunut naisraukka, jonka mies oli vaatinut avioeroa sen perusteella, että vaimo oli lahjoittanut rahaa I.W.W. liitolle. Hänen mukanaan tuli muuan suurikasvuinen konetyöläinen, Andy Adams, joka oli potkittu ulos salaseurastaan sen takia, että oli siellä jutellut "suorasta toiminnasta." Hän veti taskustaan "Evening Telegraphin" viimeisen numeron, jossa ankarasti tuomittiin "suoraa toimintaa" ja sanottiin sen olevan dynamiitilla hosumista, joka tietysti oli valhe, ja kysyttiin kuinka kauvan kuluu ennenkuin Amerikan Cityn lain ja järjestyksen ystävät käyttävät vähän "suoraa toimintaa" omasta puolestaankin.
LVIII.
Lisää saapui, kunnes noin kolmekymmentä oli läsnä, jolloin kokous alettiin. Oli silminnähtävää että viranomaiset olivat tahallaan suunnitelleet dynamiittijuonen, jotta saisivat tekosyyn tuhotakseen I.W.W. liiton; ne olivat sulkeneet kokoushuoneen ja ottaneet takavarikkoon kaiken, kirjotuskoneet, kaluston ja kirjat — ja niistä antaneet erään sapoteesia käsittelevän kirjan American City "Timesin" toimittajille! Tätä tervehdittiin suuttumuksen ilmaisuilla. Myöskin olivat viranomaiset ruvenneet peukaloimaan liiton postia, joten järjestön kirjallisuutta oli nyt pakko lähettää pikarahtitavarana. Järjestö taistelee nyt olemassaolonsa puolesta, ja oli keksittävä keino, miten saadaan todellisia tietoja kansalle. Jos kellään on esityksiä, niin nyt niitä sopii tehdä.
Yksi esitys tuotiin esille toisensa perästä; ja sillä aikaa istui Petteri kuin neuloilla. Miksikä ne eivät jo tule — nuo kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet — ja tee tehtäväänsä ilman enempää viivyttelemistä? Luulivatko ne että Petteri tulee istumaan siellä koko illan, vavisten pelosta — eikä hän ollut syönyt edes illallistakaan!
Äkkiä Petteri hypähti. Ulkoa kuului huuto, ja Donald Gordon, joka oli puhumassa, pysähtyi äkkiä, ja kokouksessa olijat tuijottivat hetken toisiinsa ja muutamat niistä hyppäsivät pystyyn. Kuului lisää huutoja, jotka muuttuivat kipeiksi älähdyksiksi, ja jotkut huoneessa olijat riensivät oville, toiset ikkunoita ja rappusia kohti. Petteri ei tuhlannut aikaa, vaan sukelsi kaappiin, ryömi sen etäisimpään nurkkaan, vetäen siellä olevia vaatteita päälleen. Ja sitten tunkeutui kaappiin lisää ihmisiä, suojellen Petteriä vieläkin paremmin.