Itsemurhain luku Yhdysvalloissa on kasvanut hirvittävässä määrässä viime vuosina, ollen 12 jokaista 100,000 asukasta kohti v. 1890 — ja 17 jo v. 1902, jolta ajalta on viimeiset tilastotiedot. Mielipuolia oli 91,959 v. 1880 ja 145,000 v. 1896. — Vuonna 1876 nautittiin väkijuomia vaan 8.61 kaluunaa henkilöä kohti — mutta vuonna 1900 oli jo tuo luku noussut 19,48 kaluunaa joka henkilöä kohti Yhdysvalloissa. Eräs sosialistiystäväni sanoikin kerran: "jos sinun täytyy elää helvetissä kaksinkerroin, parempi on siellä olla juovuksissa kuin selvällä päällä". Ja mikä juuri on totta, on se, että työmiehen kohtalo nykyisessä yhteiskunnassamme on niin surullinen, että sen vuoksi usea vähemmällä tahdon voimalla varustettu sortuukin viettämään joutoaikansa epäinhimillisessä ilossa. Niille jotka raittiustyön avulla luulevat parantavansa yhteiskuntamme, puhuu nämä hirvittävästi kasvaneet numerot, juuri sillä ajalla kuin raittiustyötä kiivaimmin on edistetty, selvempää kieltä kuin mikään muu!
Meidän rautatiemme tappoivat 6,136 henkilöä v. 1895, ja 8,588 v. 1902; haavottuneiden luku rautatieonnettomuuksissa oli 33,748 v. 1895 ja 64,662 v. 1902. Teollisuuskomisioonin raportin mukaan rautatieonnettomuuksissa kuolleitten luku viime neljänneksellä v. 1903 oli 3 kertaa niin suuri kuin keskimääräinen kuolleitten luku yhdeksällä edellisellä neljänneksellä. Katurautatiet New Yorkissa vaativat yhden uhrin joka päivä, eli yksi 10,000 asukkaasta vuosittain. Ihmiset kävelevät huolettomasti kadulla, mutta värisevät pelosta kun on ukkosen myrsky, ja kuitenkin katuvaunut tappavat kymmenen kertaa enemmän ihmisiä joka vuosi, kuin salama ja myrsky koko ihmisijässä. Me olemme tappaneet 10 tai 20 henkilöä erään hotellin sortumisessa New Yorkissn, ja tuhannen muutaman höyrylaivan palossa, samaten 600 erään teatterin palossa Chicagossa — ja kaikki liikevoiton takia! Kukaan ei ole tullut rangaistuksi, eikä tule, koska jokainen ymmärtää, että jos seisautetaan tuollaiset liikkeet, kaatuu koko yhteiskunta nurin!
Vuonna 1893 tapettiin Yhdysvalloissa ja Canadassa 2.53 jokaista 1,000 mainaria kohti; v. 1902 oli luku 3.51. Mainarien unio Coloradossa on saanut osakseen kapitalistien hirveimmän sorron, koska se vaati parempia hengensuojelusvarustuksia. Kuolevaisuus heidän keskuudessaan oli 32 jokaista tuhatta kohti 10 vuodessa; kuolevaisuus rautateiden jarrumiesten keskuudessa on 32 jokaista tuhatta kohti kahdessa vuodessa — siis mitä syytä oli mainareilla valittaa? Valtion kuvernööri huomasi varmaankin tämän edullisen suhteen, ja lähetti hengen suojelukseksi mainareille presidentti Rooseveltin, villiratsastajain kenraalin Sherman Bell'in, ja me kaikki tiedämme, että kuolevaisuusprosentti Coloradon mainarien keskuudessa hänen siellä ollessaan "huomattavasti lisääntyi", käyttääksemme tilastotieteellistä kieltä!
* * * * *
Mutta — mistä on tuleva pelastus?! Meidän täytyy sanoa, että on ainoastaan ajan kysymys milloin tämä hirvittävä kansan kurjuus, ja sen alituinen kasvaminen, yhdessä maan pääoman kanssa, ja joka vuosi kasvavan kiihkon kanssa tulee sietämättömäksi? Me voimme ehkäistä sen, hätäilemättä, milloin vaan haluamme — voimme ehkäistä sen silmänräpäyksessä, yhdellä iskulla. Me voimme ehkäistä sen samoin kuin mies, joka kulkiessaan rautatietä, yht'äkkiä kuullessaan junan lähestyvän hirvittävällä nopeudella lähtee juoksemaan edellä, voi ehkäistä varman kuoleman kun hyppää sivulle ja antaa junan mennä menojaan.
Kun hän sen on tehnyt, hieroo hän silmiään ja kysyy itseltään, miksi ei tuo ajatus pistänyt hänen päähänsä ennenkuin viime silmänräpäyksessä. Me voimme ehkäistä tuon tulevan vaaran, uudestaan jakamalla kansallisrikkautemme, parantamalla taloudellisen halvauksen, ja samalla kertaa me voimme tehdä sen niin varmasti, että tuo kamala sairaus ei koskaan uudistu, ottamalla taloudellisen vallan sinne, missä politillinenkin voima on — nimittäin koko kansan käsiin, koko kansan käytettäväksi, koko kansan hyväksi. Silloin, ei tulisi enää oleman tuotantoa liikevoittoa varten, mutta ainoastaan tuotanto tarvetta varten, jokainen mies, joka haluaisi tehdä työtä, saisi tilaisuuden siihen, ja saisi palkan täyden työarvon mukaan tuotannostaan; jokainen mies joka ei haluaisi tehdä työtä, tietysti, nääntyköön nälkään. Silloin ei enään tulisi olemaan kurjuutta — koska nykyisilläkin teollisuuskoneilla työmies ko-operativisen järjestelmän pohjalla voisi ansaita 2,500 dollaria vuodessa, 6 tuntisen työpäivän ollessa käytännössä kaikilla aloilla. Silloin ei tulisi olemaan ylellisyyttä, luonnollisesti, koska ei olisi orjuutta; silloin ei olisi ammattihaureutta, samojen syiden takia. Silloin ei tulisi olemaan niin paljon rikollisuutta, koska rikosten syy on vääryys. Silloin ei tulisi olemaan niin paljon juoppoutta, koska juoppouden syynä on epätäydellinen ravinto, ylityö, epävakainen työnsaanti, likainen ja epämiellyttävä koti j.n.e. ja ihan varmaan, ei silloin tulisi olemaan sotaväkeä, ei maa- eikä meriväkeä — eikä myöskään sotia!
Kaikkialla maailmassa, missä kapitalismi on enemmän kehittynyt, esiintyy myöskin sosialismi — ikäänkuin varjo! — Sosialisti on aina sama, missä hyvänsä hän lieneekin; hän kutsuu työkumppaniaan "toveriksi", eikä tee mitään eroitusta, onko tuo toveri vanha tai nuori, ruma tai kaunis, naimaton tai perheellinen, valkea, musta, punanen, tai keltanen. Pääasia on vaan se, että hän on nähnyt sen tulevan päivän nousun, jolloin kaikki miehet työskentelevät toistensa hyväksi, yleiseksi hyödyksi, koskaan tahtomatta sortaa veljeään, ja tarvitsematta peljätä tulevansa sorretuksi veljeltään. Mies, joka kerran on nähnyt ja käsittänyt tuon, on muuttunut tulevaisuuden mieheksi — maailma ei koskaan tule näkemään häntä samanlaisena kuin ennen. Itsensätunteminen on hänen ensimäinen askeleensa eteenpäin, ja jokainen uusi kokemus mitä hän tekee, on aina yksi askel tulevaa voittoa kohti. Hän ei ota taka-askeleita. Missä hyvänsä hän on, hän antaa äänensä sosialismille, ja noista äänistä te voitte laskea ja ennustaa tulevaisuutta. Te voitte tuntea hänet vähistä säästöistään, hänen äänestään, hänen säntillisyydestään, yöllä ja päivällä, missä ikänä hän on. Näin tämä mahtava, voimakas joukko marssii kohti voittoa, pelkäämättä mitään, huolimatta mistään, koskaan sovittelematta, koskaan lahjomatta, ymmärtäen että totuuden ja valheen välillä, oikeuden ja vääryyden välillä, ei koskaan voi tulla yhtymäkohtaa, ei mitään sovintoa — ainoastaan taistelu elämästä ja kuolemasta.
Sosialistinen liike on alkanut Saksassa; se on siellä saanut kärsiä ivaa, pilkkaa, sortoa, mahtavain vastustusta ja tuhmimmat on se lyönyt hämmästyksellä ja kiukulla, jopa pelolla, samoten kuin kaikkialla muuallakin. Seuraavat numerot osoittavat sen äänimäärän Saksan vaaleissa:
V. 1867 39,000 " 1871 102,000 " 1874 352,000 " 1877 487,000 " 1884 600,000 " 1887 763,000 " 1890 1,427,000 " 1893 1,787,000 " 1898 2,125,000 " 1903 3,008,000
Sosialistien äänimäärä Itävallassa on 900,000; Ranskassa sama määrä; Tanskassa se on 55,000; Spanjassa 28,000; Sveitsissä 100,000; Englannissa 100,000; Belgiassa 300,000; Japanissa on huomattava heräys käymässä; ja Argentinan tasavallassa etelä-Amerikassa ovat sosialistit valinneet ensimäiset ehdokkaansa. Australiassa ja Italiassa työmiesten uniot noudattavat sosialistista ohjelmaa, ja pitävät jo politillisia voimia tasapainossa. Yhdysvalloissa on nyt täydellisesti järjestetty sosialistipuolue, omalla vaalilistallaan joka valtiossa. Tällä puolueella on 25,000 maksavaa jäsentä ja 1,400 paikallisosastoa, se kustantaa 4 kuukausilehteä ja 35 viikko- ja päivälehteä, ollen yhdellä lehdellä yli neljännesmiljoona maksavia tilauksia, ja tuottaen noin 2,000 dollaria joka viikko. Tämä puolue nimitti ensi kerran kokelaansa v. 1888, saaden ne 2,068 ääntä. V. 1890 äänimäärä nousi 13,331; v. 1902 21,157; v. 1894 oli sillä jo 33,133 ääntä; v. 1896 36,364 ja v. 1898 91,749. V. 1900 se oli 131,109; v. 1902 285,000. V. 1904 noin 600,000.