Seisahtukaamme silmänräpäykseksi ajattelemaan.
Tässä olisi kapitalisti — sanokaamme että hän omistaa kenkätehtaan. Työntekijät tarjoutuivat, saadakseen "jabin" tekemään 5 paria kenkiä päivässä. Yhden parin kenkiä työmies saapi palkastaan; kaksi paria menee kapitalistilta raaka-aineeseen, yksi pari tarpeisiin ja työkapineisiin, ja yhden parin pistää hän taskuunsa voittona. Sinä ehkä huomautat, että hän ei teetä taskukenkiä; hän pistää taskuunsa ainoastaan rahat. Mutta hän ei myöskään maksa työmiehen palkkaa kenkäparilla, vaan antaa ainoastaan niiden arvon rahassa. Ja toiselta puolen, hänen täytyy kyetä myymään kengät, ja arvattavasti hän on bisness-mies mies eikä mikään ihmisystävä, hänen täytyy saada sellainen hinta että siitä jää osa, taaskin hänen voittonsa, eli muuten hän sulkee tehtaansa. Ja se on juuri tässä kun vaikeus tulee eteen; sinun palkkasi oli laskettu alhaisimman arvon mukaan, ja myydessä tekemäsi tavara monopoli-hinnan mukaan. Täten joutuu juuri maan rikkaudet yhden luokan käsiin, kapitalistien käsiin, ja kansa saa korkeilla hinnoilla korvata sen vahingon, jonka liikatuotanto tuottaa — ja niin liike vähenee, ja tulee sopiva tilaisuus työväestölle miettiä asemaansa.
Kaksi tahi kolme vuotta takaperin oli mr John D. Rockefellerin tulot 100 miljoonaa dollaria vuodessa. Sen jälkeen on mr Rockefeller Standard öljyvarastollaan kohottanut tulojaan 50 tahi 60 prosenttia vuosittain! Ja mitä tekee hän tällä suunnattomalla omaisuudellaan? Kuluttaako hän sen? Jos hän kustantaisi maailmannäyttelyn St. Louis'iin joka vuosi, ei hän saisi tulojaan hävitetyksi. Hänellä on toimikunta, johon kuuluu 32 hyvin opetettua liikeneroa, jotka työskentelevät aina löytääkseen uusia rahansijoituspaikkoja; toisin sanoen hän vaihtaa rahansa uuteen pääomaan. Ja hän tekee sen uudestaan ja uudestaan, vuosi vuodelta, ja kun hän tällä tavalla jatkaa, täytyy hänen oppilaittensa kulkea perässä — ja silloin me näemme että miljonäärimme eivät voi kuluttaa kymmenettä osaa tuloistaan — he yksinkertaisesti sijoittavat uudestaan ne. Oletteko koskaan laskeneet mikä tulee olemaan lopputulos tästä leikistä?
* * * * *
Tämä on, mitä tarkoitetaan kansallistaloudellisella halvauksella. Te kuitenkin arvelette, että meidän hyvä republikaaninen hallituksemme, hallituksemme amerikkalainen Napoleon etunenässä, voi asettua yläpuolelle tätä kehitystä, ja siten säästää teidät näkemästä sitä vastenmielistä järjestelmän muutosta, josta te ette mielellänne haluaisi kuulla puhuttavankaan. Te luotatte kuten hukkuva oljenkorteen. Te sanotte, pian on tuo aika menevä ohi. Minä olen iloinen ollessani samaa mieltä teidän kanssanne. Se on jo sivuutettu! Me olemme sivuuttaneet sen jo seitsemän kahdeksan vuotta sitten.
Te katselette säikähtyneinä! Mutta oletteko kuulleet puhuttavan trusteista, ja "amerikalaisesta hyökkäyksestä"! Ehkä, mutta yhtäkaikki, te ette käsitä mitä se puhe tarkoittaa.
Rautatietrusti merkitsee sitä, että rautatientyötä ei ole enää saatavissa. On liian monta rautatietä välittämässä liikettä tässä maassa; ne ovat tulleet yhdistetyksi, kuletus- ja rahtimaksut korotetuksi, menot vähennetyksi, niin että voitto-osinko on vielä kerran varmistunut. Samoin kivihiilitrusti, terästrusti, samoin kaikki muut tuotannon haarat. Entäs se "amerikalainen hyökkäys"!? — Me olemme myöneet tehdasteollisuutemme tuotteita Englannissa, Indiassa, Venäjällä, y.m. — Miksi? Yksinkertaisesti, koska me valmistamme enemmän kuin kotimaan markkinoilla voidaan myödä. Me olemme myöneet kenkäteollisuutta niin paljon kuin oma yleisömme on voinut ostaa, ja sitte meidän täytyy mennä kauppaamaan kenkiämme kiinalaisille ja hottentoteille. Ja kun emme enää voi myydä heille, silloin meidän täytyy sulkea kenkätehtaamme ja ajaa suutarit maantielle!
Sitten te näette että meidän teollisuusrykmenttimme on lyöty ulkomaan markkinoilla — koska siellä on menetelty jokseenkin samalla tavalla kuin meillä, työtä on tehty samallaisella järjestelmällä, ja samalla tavalla pääoma kiinnitetty. Kun me olemme syösseet teollisuuskoneemme käytäntöön täällä, on samalla tavalla tehty Saksassa, Englannissa, Ranskassa jopa Japanissakin. Kaikkialla näiden kansallisuuksien keskuudessa käy samoin kuin meidänkin markkinoilla. V. 1893 meidän ulosvientimme oli 847 milj. ja sisääntuonti 866 milj; v. 1901 sisääntuontimme väheni 823 miljoonaan ja ulosvientimme kohosi 1,487 miljoonaan. Täten on siis enempi kuin kysymys, kuinka kauan sivistynyt maailma täytyy suorittaa meille 664 miljoonaa kullassa joka vuosi, siitä ylijäämästä minkä me tuotamme teollisuudessamme?
Useat puuvillatehtaat Canadassa ovat suljettu ja toiset ovat pakottaneet työmiehensä moneksi kuukaudeksi pois työstä, koska työntekijät eivät ole voineet elää maksetuilla palkoilla. Mistä tämä johtuu? Osaksi siitä, koska tehtaat Georgiassa teettävät työnsä lapsilla, usein 6 ja 10 vuoden ikäisillä, jotka saavat palkkaa 9 senttiä päivässä tehden mahdolliseksi isännilleen myydä tavaraa halvemmalla kuin Massaschusettsin narrit, jotka suvaitsevat lakeja lasten työn rajoittamiseksi; myöskin koska Indiassa on puuvillatehtaita, joissa lapset tekevät työtä 16 tuntia päivässä, sortuen ennenaikaiseen perikatoon vuoden eli kahden kuluttua; ja osaksi koska puuvillateollisuus Italiassa on noussut kaksinkertaisesti joka kahdessa vuodessa ja lisääntyy joka vuosi Belgiassa ja Japanissa. Yhdysvalloissa on puuvillateollisuuden tuotanto kohonnut 45 milj. dollarista v. 1840 — 210 miljoonaan v. 1880, 267 milj. v. 1890, ollen 339 milj. v. 1900. Ja nyt meillä on liian paljon puuvillaa! — Puuvillateollisuuden työntekijät ovat tehneet kaikki mitä heidän herransa ovat halunneet, ja nyt täytyy heidän hakea uusi "jabi", tahi siirtyä johonkin toiseen taivaankappaleeseen, mikä ei olisi täytetty teollisuuskoneilla, kuten meidän onneton maapallomme!
Jos on totta, että muilla teollisuuden aloilla kuljetaan samaan suuntaan — mikä tulee olemaan lopputulos? Tulee vaikeus maksaa voitto-osinkoa tahi tehdä riittävästi liikevoittoa. Kuinka voidaan silloin kohottaa voittoa, sillä sehän kuitenkin on ainoa tarkoitus nykyään. Ainoastaan alentamalla palkkoja eli korottamalla teollisuustuotteiden hintaa. Mutta katsokaamme ympärillemme maailmassa! Kovanhiilen kaivajain palkkaa on jo leikattu 5 prosentilla, terästyöntekijäin 18 prosentilla, ja kuitenkin on hiilen ja teräksen hinta kohonnut samalla aikaa; mr Rockefeller on kohottanut hiljattain taas öljyn hinnan sentillä kaluunaa kohti, ja lihatrusti lihan hinnan sentillä paunaa kohti, ja kuitenkin ne 50,000 onnetonta, jotka työskentelevät Chicagon y.m. kaupunkien teurastuslaitoksissa, hävisivät lakossa, jonka he tekivät saadakseen palkat korotetuksi elämänehtojensa tasalle. Sama totuus koskee kaikkia kymmenillä eri työaloilla lakossa olevia työntekijöitä — he ovat kaikki lakossa juuri saman syyn takia! Ja kuitenkin on elämän ehdot Yhdysvalloissa kohonneet 39 prosentilla 7 viime vuoden ajalla. Toinen keino liikevoiton korottamiseksi on, vähentää työvoimaa ja tehdä jälelle jääneiden työ raskaammaksi. Ja sitävarten kymmeniä tuhansia höyrylaiva-asiamiehiä on palvelemassa pitkänäköisiä kapitalistejamme, kiiruhtaen työmiehiä lähtemään Euroopasta ja lähettävät noita ulosviskattuja tänne halvalla palkalla ja elämään kurjaa elämää — sekä auttamaan siten vielä kerran mahdolliseksi korottaa liikevoittoa! Siirtolaisuus Yhdysvaltoihin oli 311,000 v. 1899: 448,000 v. 1900; 487,000 v. 1901; 648,000 v. 1902 ja 857,000 v. 1903 — ollen viimemainittuna vuonna enemmän kuin puolet annoksesta Unkarista, Venäjältä ja Etelä-Italiasta. Yli miljoona naisia työskentelee tehtaissa ympäri maata ja liki 2 miljoonaa lapsia 10:stä 15:sta ikävuoteen ansaitsevat elämänsä. Puuvillatehtaissa etelävaltioissa lisääntyi miestyöntekijäin lukumäärä 79 prosentilla kymmenessä vuodessa; naisien lukumäärä samalla ajalla kasvoi 178 pros., ja lasten alle 16 ikävuoden 270 pros. Komitea lastentyön tarkastamista varten ilmoittaa Alabaman valtiossa työskentelevän 50,000 lasta, joista 34 pros. alle 12 ikävuoden ja 10 pros. alle 10-vuotisia. Eräs etevä nainen ja lastenystävä kirjoittaa m.m.: "Minä olen puhutellut erästä pientä, seitsemänvuotiasta poikaa Alabamassa, joka oli tehnyt työtä 40 yötä peräkkäin ja erästä toista lasta, alle 9 vuoden vanhan joka kuuden vuoden vanhasta oli työskennellyt yövuorolla." Neiti Jane Adams, kuuluisa Hull Housen perustaja Chicagossa, sanoo: "Etelä-Carolinassa eräässä suuressa uudessa tehtaassa tapasin 5 lasta työskentelemässä yöllä. Columbiassa, South Carolinassa, eräässä tehtaassa, jonka omistavat Pohjoisvaltioiden kapitalistit, olin minä kello 10.30 illalla, ja puhuttelin useita lapsia, jotka eivät tietäneet ikäänsä, mutta työskentelivät klo 6 illalla 6 aamulla". Korkein palkka näille lapsille on 50 senttiä päivässä ja alin palkka 9 senttiä.