Metsäinen paikka. Taustana järvi saarineen.
(Aatami tulee pienessä hutikassa pullo kädessä; laulaa.)
Aatami:
Ja ei tämä poika se huolia tunne, kanna ei tuskia rinnassaan. Mieli tän poian se aina on nuori, silmä se loistavi riemusta vaan.
Mieli tän poian se aina on nuori,
kieli tän poian se liikkuva on.
pullo tän poian se aina on täysi,
neste se siinä on loppumaton.
Tyhjäksi pulloni käypi jos joskus,
Jällehen täytehen täytän mä sen,
nautin ja juon sekä laulan ja maistan,
maistan, maistan ja tanssielen.
Kenpä se viitsiskin itkeä täällä surra ja vaivoja vaikertaa, armast' on astua elämän teitä miekkonen ken täällä käydä saa!
Mutta ei! Tämä laulu ei oikein tällä hetkellä sovellu, minun mieleni on pimeä kuin yö, ja tämä vaalea neste ei voi minun suruani sammuttaa. Ah, minun viuluni, minun kallis viuluni, miksi luovuinkaan minä sinusta, miksi möin minä sinut yhden viinapullon hinnasta! Kuulkaat minua! Eikö ole minulla suruhun syytä: tänä aamuna ei ollut minulla penniäkään taskussani. Tunsin kurkkuni käheäksi. Menin viinakauppiaan luokse ja panttasin hänelle viuluni, joka minua vuosia monia oli palvellut, jonka säveleet minun mieleni kirkastivat ja sieluni kantoivat taivaitten tupihin. Mutta iloa ei antanut minulle viina kuin hetkeksi. Viuluani, sen säveleitä minä kaipaan! Vaan kukaan ei lainaa minulle rahaa saadakseni ostaa sen takaisin. Mitä teen minä poloinen mies? (Ajattelee ja kävelee). Mutta muistanpa jotakin. Minun takkini on jotensakin hyvä. Heh! Minäpä menen ja annan sen viinakauppiaalle, niin ehkä saan takaisin viuluni. Kummallista etten tätä seikkaa ennemmin huomannut. Se oli visusti keksitty, ja sen päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo ja laulaa).
Laulan, laulan, enkä itke, Surua mä tunne en; laulan sekä välillä mä pullostani maistelen.
Laulaisin mä kullalleni,
kulta jos se mulla ois;
laulun kun mä hälle soisin,
tottahan se suukon sois.