Neulanen: Tämä sortuuki sopii minulle mainiosti vai kuinka?
Saksinen: No koko lailla.
Neulanen: Minä sain sen muuten sangen halvalla hinnalla. Satuin onnekseni joutumaan muutaman herrasmiehen pakinoille, oikein sinatöörimiehen, ja hän minulle sanoa tokasi, että kuulehan suutari Neulanen, osta tuosta sortuuki itsellesi, kolmella markalla saat. Niin sanoi ja kaupat me tietysti teimme. Tarjosi tuo sinatööri harjakaisiksi puol'kuppistakin, mutta minä en juonut, sillä Maija vihaa sellaisia miehiä, jotka maistelevat ja ennen kaikkea tahdon olla hänen suosiossaan.
Saksinen: Parhainta se onkin.
Neulanen: Tämän kaulahuivin sitten ostin minä eräältä kulkukauppiaalta… (Katsoo metsään). Mutta kas! Tuollahan kulkee Maija puiden lomassa, tunnen hänet valkeasta esiliinastaan. Veli Saksinen, anna nyt anteeksi! Minun täytyy mennä. Hyvästi nyt!
(Juoksee vasemmalle).
Saksinen: Tulisesti rakastunut mies! Mutta odota ja odota: voitto on minun!
(Menee vastaiselle suunnalle).
Maija (Tulee hetkisen kuluttua): Missähän lienee Jussi? Minä olen häntä kaikkialta hakenut, mutta en mistään löytänyt. Ei hän juuri sunnuntaisin tuvassa istu, kyllä hän kulussa on, missä sitten lieneekin. No, kai tänään vielä tavataan. Mielelläni minä hänet nyt näkisinkin, minulla kun olisi hänelle pieni lahja annettavana. (Ottaa esiliinansa alta valkean kaulahuivin). Ostin sen eräältä kauppamieheltä, joka eilen illalla luokseni pistäysi. Jussi tulee varmaan sangen iloiseksi tämän saatuaan. Hän onkin jo kauan aikaa kärsinyt kaulahuivin puutetta. (Piilottaa sen taas esiliinansa alle). Voi sentään, kun hän nyt pian tulisi!
Neulanen (Tulee, huomaa Maijan): Kah, täällähän Maija onkin. Ja minä kun olen hakenut ja hakenut…