Kuule! Sankarit tulevat… Paras, että laitat luusi tästä hieman loitommalle . . .
LOUHI:
Luuletko, ma että pelkään?
MIES:
Siit' ei epäilystä.
LOUHI:
Mokomia! Hahhah, hahhah! Tiedä, että Pohjan Louhi ei ole konsana pelännyt eikä anonut armahdusta, madellut matona maassa! Ylpein otsin käy hän aina — Se sa tiedä, ukko rähjä! — Nyt ma menen, mutta kerran tulen kuin tulenkin takaisin. Silloin vapise, Kalevan kansa, pelkää, pelkää ja vapise! En ma tule tuulispäänä vienona ja hiljaisena, tulen koskena kohisten, rajusäänä raivokkaana, tulen melskeellä, melulla… Silloin vapise, Kalevan kansa!
(Pois.)
MIES:
Akoilla aina on lorunsa,
suut on suuret naikkosilla!
Kuka elää, se näkevi! —
Taisi eukko vimmastua…
No — ei ihmett' ollenkana:
Menetti aarteensa ihanat. —
Kas, jo sankarit tulevat!
(Suomalaisia sotureita tulee.)
Terve teille, ylevät urhot!
Terve, kolminkertaisesti terve!
Terve, maani parhaat pojat!
Kiitos työstänne jalosta!
Siitä koko Kalevan kansa
kantava on kiitostansa
teille aina ja alati!