Olet pääsi painanut syvään ylitseni, sinun pääsi — ah, sinulla on kevääntuoksuinen tukka! Sinun huultesi yli käy ruusunkarvainen päivänkilo, sinun huulesi ovat kuin paratiisin puiden kukka.
Ja sydän on minussa itänyt rakkautta,
ah, minun sydämeni riutuu kuluttavan kaipuun tähden.
Ja sinä vapiset aavistustesi voimaa
etkä sinä tiedä, miksi noin ähkyen hengität untasi nähden.
Ja niinkuin muisto, jolla on tuhat juurta,
niin pysyn sinussa kiinni ja elämäsi mullassa aina.
Sinä olet sokean-nuori, sinä olet nuori kuin Aadam.
Syvään ylitseni noin sinä pääsi paina.
LAULU AALLOLLE.
Uni oot, meren sielusta noussut.
Sua, aaltoa, tuuli vie.
Meren äärellä paateen ehkä
kivirintahan päättyy tie.
Olet sammuva, kuin sua ennen
meren laps moni sammunut on.
Mut haudallas taas meri nostaa
vesivarsojen karkelon.
Meren leikissä leikit myötä,
meren kehtohon raueten,
kuin kupliva hetki, mi raukee
ajan helmahan ikuisen.
Kuin laulu, mi rintahan syntyy,
sisar sun, sisar lainehen.
Sekin uupuu kesken: on pitkä
tie rintahan ihmisten.
Sen tahto on yhtyä sentään
meren lapsien karkeloon
ja läikkyä, kuplia, lyödä
kivirintahan kallioon.
Meren tuoksua, laulu ja laine,
meren henkeä hengittäin
ja juopuen auringosta
iät leikitte kimmeltäin.