Kai odottavat mua kuolottomat
sinessä haikaralla ratsastaen —
jään, huoleton, mä purteen kepeään.
Ne palatsit ja linnat, jotka kerran
näilt' autioilta kukkuloilta nousi,
on sortuneet, on tyystin hävinneet.
Ylevän runoilijan suuret sanat
ikuiset ovat niinkuin muistomerkki,
mi välkkyvänä tähtiin kohoaa.
Kun haltioidun, tartun piirtimeeni,
luon laulun kohisevan, niinkuin myrskyn,
ja viisi pyhää vuorta vapisee.
On minuss' ylpeys ja ilo, — nauran
maan tämän kirjaville antimille:
ne kukanlehden lailla varisee.
Jos valtaa, kunniaa ja rikkautta
mä joskus tavoitan ja niihin kiinnyn,
Keltainen Virta pyörtää takaisin.
VAIMON VALITUS
Thu-Fu.
(Bethgen mukaan.)
Hän yksin istui laaksoss' autiossa, nuor' vaimo, jolle kauneuden lahjan ol' ihmeellisen suonut sallimus.