Kaikki silmät eivät eroita, kaikki korvat eivät kuule, kaikki sydämet eivät tajua jumalan tyttäriä.
Jumalan tyttäret peittävät kasvonsa vierailta, jumalan tyttäret puhuvat hiljaa, jumalan tyttäret tekevät vain yhtä: rakastavat.
KOHTALON LYHTY
Oli kalpea, sairas, hento, ei kasvoilta kaunis, ei. Mut kuitenkin tähdenlento: valokaarensa ihmeen vei
yli aution, pitkän tieni, jota kuljin mä yötä päin, hän, kohtalon lyhty pieni, avotaivaat ylläni näin.
Oli jostakin toisesta maasta
tähän eksynyt maailmaan
hän, Puhtaus. Teiden saasta
ei tarttunut anturaan.
Mikä, mistä? Ja minne hän lähti,
"Phantasia", retkellään?
— Yli tieni on kulkenut tähti:
valon sen yhä ylläni nään.
SYNTYMlNEN
Maan suurin ihme on tapahtunut. Nähkää, miten kalpein, onnellisin kasvoin äiti hymyy. — Sama syyskesän sädehtivä hymy käy pelloilla, siunaten tähkää, johon myöskin syntymisen ihme lymyy.
Hän hymyy, äiti, ja raukein silmin lasta, sen ihon punerrusta katsoo. Hän janoo janoomalla tuon pienen hengitystä, mi aivan vasta on sykkinyt hänen sydämensä alla.