Oon nälänkuoloon vihkinyt sun monin kyynelein. Sait, pyysit liioin. Siksi nyt oot köyhä, sydämein.
Jo ajast' aikaan toivoton on Midas-kohtalos sun suurin onnes ollut on sun suurin turmios.
Mit' auttaa, vaikka kyyneleen voit kullaks kirkastaa. Sun kaipaukses poltteeseen et lievitystä saa!
PEIKON LAHJA.
Sun leikkejäsi katselen— ja nielen kyyneleni. Oi tietäisitpä, lapsonen, mun suuren köyhyyteni.
Näin lasna laumat peikkojen mun hiipi kehdolleni. Niin kaipuun, tuskan, kyynelen sain kumminlahjakseni.
Ma tuijotin ja tutkailin, ja auringolta vieläkin nää silmät kyynel kaihtaa. Laps kaiken antaisin ma pois, sun kanssas sallimus jos sois mun elon arpaa vaihtaa.
TUSKAN YÖ.
Minä valvon illasta aamuun.
Hetket kulkivat verkkaan ohitseni
niinkuin mustakauhtanaiset kulkueet.
Saattoivatko ne hautaan jotakuta?—
Pimeys oli äänetön ja peloittava.
Nyyhkikö joku orpo jossakin?
Eikö kumahtanut arkun kansi kolmasti?—