On ollut se tieteelle arvoitus, on tuntematon sen kokoomus. Minä myös tätä nestettä tutkia koin, sadat yöt sitä turhaan analysoin.
Sillä nähkääs: niinkuin väriltään se vaihdella mustaan synkimpään voi valkoisesta, sen kokoomus myös muuntuu. Turha sen tutkimus.
Runoniekkojen kielellä haastellen se on synteesi vihan ja rakkauden, se on itku ja nauru ja lepo ja työ, ja taivaan manna ja hornan yö.
Teen kokeen.—Tummempi pullo tää, hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.— Sen toiseen pulloon tyhjensin: upo-uuden tein siten synteesin.
Haa, näättehän: neste katoaa! —Hyvät, rakkaat kuulijat, rauhoittukaa: ei pulloissa nestettä ollutkaan, näköharhaa, houretta, tyhjyyttä vaan.
IHMISAIVOITUKSEN TIET.
(Eräälle haihattelijalle.)
Salamyhkäiset, syvästi ihmeelliset ovat ihmisaivoituksen tiet.
Katsokaas, miten uljaana se syöksyi tyhjimpään tyhjyyteen pyydystämään hyttysiä kunnianhimo-mammuttinsa ruuaksi. Mitä, varastiko se pyrstön riikinkukolta ja läksi kosimaan laakeri-neittä sydän povitaskussa! Oh, sydän! —Sehän unohtui aikoja sitten (kumarrusmatkalla) muutamaan avaimenreikään.
Salamyhkäiset, syvästi ihmeelliset ovat ihmisaivoituksen tiet.