Se on kylpevinään Hippokrene-lähteessä ja sukeltaakin—viilivatiin. Suloista on sentään sukeltaa viiliin ja unohtaa hometahrat turkissaan. Ihanaa, kolminkertaisesti ihanaa on nousta kylvystä uutena ja sileäkarvaisena niinkuin vastanuoltu vasikka. Mutta vielä, vielä ihanampaa on keinua, keinua, heilahdella edestakaisin kaukana ja korkealla sinisessä äärettömyydessä niinkuin lehmän häntään juuttunut takiainen.
FUTURISTINEN ILTA-AARIA.
Kuulitko, veliseni, kuinka kukko kiekui kolmannen ehtoorukouksensa? Etkö huomannut, kuinka ensimmäinen yöllinen unelma vast'ikään istahti tuuliviirin harjalle tekemään kymmeniä kuperkeikkojaan niinkuin viinissä uitettu ajatus.
Tällä värisevällä hetkellä purjehtii huokaus minun huulillani valmiina ylenantamaan aurinkoja ja rakentamaan tomusta pyramiideja pilviin.
Nyt kuiskasi joku minulle yhdeksän valtameren takaa viimeisen salaisuutensa. Se on vilpillinen ja ihana niinkuin pieni alastomuus naisvartalon viivoissa. Sieluni, virittikö kaipaus sinulle ansan, —sinulle, joka voit onkia tähtiä lätäköistä ja ripustaa ne narrien napinläpeen.
Ole valmis, veliseni; kukonlaulun nuottiin yhtyen veisaamaan ilta-aariasi, jota tällä hetkellä joku rasvainen kokki keittää nauravia kyyneleitä hämmennellen hapantuneen tunteen liemeen.
Tiedätkö, veliseni, mitä teki mies, joka pantiin maailmaa rakentamaan? Hän veisasi aariaa kukonlaulun noottiin, istui pankolla ja antoi isäntänsä yksinään kylvää kalliot kohdalleen ja puhallella pilviä taivaalle.
KÄSI.
Miten pelkään tuota kättä!
On se tehnyt työtä monta
kunnotonta, tunnotonta.
Hyvät jätti tekemättä.
Sorti, kun sen auttaa piti.
Mit' ei myödä saisi, möi se.
Ilman lyönnin syytä löi se.
Kylvöstänsä kyitä iti.