Me vyötimme uskolla kupehet, sydän-ovemme pihtipieliset veren lämpimän kaipuulla pirskottain. —Nyt antaos, Jahve, sun merkkis vain.
Viel' ei Sinun tähtesi yössämme näy. Mut tiedämme: ihmeenä ilmi se käy. Tämä yö kova on Sinun kostosi yö, vavistuksella Pharaon huoneen se lyö; kenen nähdään nukkuvan vuoteessaan, totisesti ei vältä se tuomiotaan; ken soi vihan mieltänsä saastuttaa, hänet nielee liekkejä suitseva maa; oman voimansa tunnosta korska ken on, tänä yönä hän tuiki on voimaton.
—Mut valvojat hartaat, hiljaiset ja, joilla on nöyrät sydämet, tänä yönä ne matkaan kutsutaan ja ihmisen kruunulla kruunataan.
TUULI JA TÄHKÄ.
Imit mullasta voimaa, vain pienin hiukoin. Sait hellettä paljon ja vettä niukoin.
Karu kasvupaikkas kiven syrjässä mätäs. Koet sentään täyttää sun tehtävätäs.
Elojuhlaa varten, pian lähestyvää, mehus tuhlaten kaiken loit, kypsytit jyvää.
——
Kiviturpeen tähkä, minä vapisen vuokses, kun koillistuuli käy korskana luokses.
Yli vainion kiitäin se kiukusta puhkaa, raekuurolla ruoskii ja ulvoo ja uhkaa.