Sen tahto jo taittaa ikimetsien hongat, sen tahtoon taipuu ukonpilvien longat.
Miten monta se mursi sun ystävääsi! Alas mahtajan eessä jo taivuta pääsi.
——
Mut kulkijan korva mykän kuiskeen kuuli: Lyö, sorra ja surmaa, tee työtäsi, tuuli!
Minut, heikon ja hauraan, olet murtava kyllä. Mut voittava tahto on tahtosi yllä:
pyhä luomisen tahto, iankaikkisin, ylväin. Minut löit, minä kuolen —elon siemenen kylväin.
Suven suuremman tullen sato kallis kerran on karttuva laariin elonkorjuun herran.
NIIN MONI HEISTÄ
Niin moni heistä, jotka milloinkaan ei kärsimystä tulleet tuntemaan; niin moni heistä vaikertaen kulki.
Mut moni heistä, joilla tuska vaan ja orjantappurat on osanaan, ei sitä muille kuuluttanut julki,