[162] Kirjallinen Kuukauslehti 1871, N:o 2. Lasten kirjallisuutta.
[163] Perustamme arvostelumme omaan kokemukseemme, johon sisältyy myös "Koti-eläimiin" tutustuminen lapsena. Kysymyksessä olevat sanat tekevät runossa "Nasku, nasku porsahat" oivallisen vaikutuksen eikä niihin lapsella assosioidu sellaisia mielikuvia kuin aikuisella. Eihän sikoja esittelevä runo saa olla turhan mieto.
[164] "Pienokaiset", "Koti-eläimet" ja "Kylän lapset" on julkaistu uudestaan kotimaisten taiteilijain somistamina.
[165] Esimerkkejä: Muinoin houkka huokaelin, Vähätietoinen valitin. — Keinon keksin tuskalleni, Mutkan murheelle osasin. — Ulapan siniselille Lakkipäille lainehille. — En jää silloin, enkä milloin, Enkä ilmoisna ikänä. — Olet heinä heiluvainen, Kaikkia kumartavainen. — Paha aalloilla asua. — Niin mä luulin, niin mä kuulin. — Kuultuan kevätkäköstä. — Kallio sa kuun ikuinen, Vuori päivän polvuhinen, Kuule nyt mitä sanelen, Kuule mitä sulle lausun! — En puhu omalla suulla, Puhun suulla suuren Luojan! En omin käsini väännä, Käsin väännän Kaikkivallan! Sana kuule, kuule käsky, Tenhollista nyt totellos! — Mit' on paasia sinussa, Mitä kiviä kovia, Siitä runkonsa rakennan, Siitä kallon kalkuttelen. Mit' on puroja povessas, Ne mä suoniksi solutan. Verivirroiksi valutan. — Kuule nyt mitä sanelen! Todet sulle tarkat virkan. — Kun ei tuosta kyllin liene. — Soittoasi kuulemahan, Iloa ilmehtimähän. — Vesi silmistä valuvi, Kyynel karvas poskipäille; Jääksi jäätyvi samassa, Kynttiläksi kangistuvi. (J.M. Töllikön poimimia.) — Lystillinen, nuoruuden innossa sattunut kompastus on: Jo on vanha Väinämöinen, Ukko tullunna takaisin Laulamahan, kukkumahan — — —
[166] Vrt. Aukusti Simelius, August Ahlqvist. I. Runojen luettelo teoksen lopussa.
[167] Studier i finska vitterheten, ss. 68-69.
IV Luku.
[168] Jo koulupoikana kirjoitti Krohn ruotsiksi runon "Stjernan". Tekele on aivan heikko eikä siinä ole mitään muuta yhtäläisyyttä "Tähden tuikkimisen" kanssa kuin että tässäkin runoilija sanoo tähden katselevan häntä lempeästi.
[169] J.M. Töllikkö, Suonion runoudesta. Laudaturtutkielma yliopiston suomalaisessa seminarissa.
[170] Runon käsikirjoituksessa oli alkujaan vielä sittemmin pois jätetty loppusäkeistö, joka ei suinkaan tehnyt tekelettä runollisemmaksi. Se kuuluu: