Keskusteluista, jotka minulla on ollut paikkakunnalla asuvien asianajajain kanssa, on minulle käynyt selväksi että he oikeudessa noudattavat peräti toisenlaista taktiikkaa, kuin heidän pääkaupunkilaiset virkaveljensä. Paikalliset asianajajat ovat, opittuaan läheisesti tuntemaan tuomarien luonteen ja tyypin nähtyään heidän kostonhimoisen kiukkunsa, havaittuaan kuinka heiltä, siveellisiin ominaisuuksiin nähden, puuttuu etiikan, oikeuden ja kohtuuden sekä rehellisyyden yleisesti omaksutut käsitteet, — hyvin ymmärtäneet etteivät he, tällaisten olosuhteitten vallitessa, voi muuten taistella vihollista vastaan, kuin ollen olevinaan tätä kaikkea huomaamatta.
Vastauksia antaessaan ja kysymyksiä tehdessään koettavat paikalliset puolustajat leveydellään tyynnyttää tuomarien kiukkuisuutta; noudattamalla esiintymisessään sotilaskollegiota kohtaan huomaavaisuutta ja erityistä hienotuntoisuutta koettavat he välttää heidän kostonhimonsa herättämistä.
Jokainen terävä vastaus, vaikkakin se on asiallinen eikä koske tuomarien personia, voi synnyttää heissä mieskohtaisen kiukun ja silloin he kostavat, kostavat julmasti uhreilleen, jotka ovat heidän käsissään.
Eräs paikallinen asianajaja sanoi minulle: "Tiedättekö, syytteenalainen on meille kallis ja kaikista lähin. Me puolustamme hänen henkeään ja taistelemme sen edestä. Käsitättekö — me taistelemme ihmishengen edestä!… Meille on tärkeää pelastaa se, yhdentekevä minkälaista taktiikkaa tätä varten on noudattaminen.
"Tietysti meidän itserakkautemme saa tämän kautta kärsiä monta pistoa… Mutta jos me tällä saamme pelastetuksi ihmishengen — niin on helppo kärsiä itse rakkauden saamat pistokset.
"Me koetamme lahjoa tuomarit puolustuspuheidemme pehmeällä sävyllä, noudatamme esiintymisessämme heitä kohtaan erinomaista hienotuntoisuutta ja kohteliaisuutta; vaikka usein kyllä huomaamme heidän toimintansa hämmästyttävän epäloogillisuuden ja tahdittomuuden, emme koskaan osoita, kaikessa alastomuudessaan heidän tekonsa järjettömyyttä ja tahdittomuutta, vaan esiinnymme päinvastoin niinkuin ajattelisimme, että nämä toimet ovat tosin kyllä hyviä, mutta että olisi vielä parempi ja vielä oikeampaa toimia toisella tavalla!…"
Minä kuuntelin tätä puhetta enkä oikein tiennyt mitä ajatella.
Arvattavasti minun kanssapuhujani huomasi kasvoistani tämän hämminkini, sillä hän jatkoi, ikäänkuin vastaukseksi ajatuksiini:
Katsokaapa kuinka surullisesti päättyi 8:n rikosjuttu! Siinä oli puolustajana pietarilainen asianajaja Sokolow. Hän noudatti oikeudessa kokonaan toista taktiikkaa: hän ei välittänyt tuomarien personallisesta mielentilasta, hän ei ottanut huomioon että hänen terävää, voimakasta puhettaan voidaan katsoa personalliseksi loukkaukseksi. Luuletteko että seuraava välikohtaus, joka oikeudessa tapahtui hänen kanssaan, jäi syytteenalaisille seurauksitta?
Sokolow pyysi puheenjohtajaa ottamaan pöytäkirjaan erään todistajan lausunnon siitä mitenkä häntä oli kidutettu kidutuskammiossa, jotta hän näiden kidutusten kautta saataisiin pakoitetuksi antamaan lausuntoja.