Puheenjohtaja hylkäsi tämän pyynnön, perustellen tätä kieltoaan sillä, että tämän rääkkäyksiä koskevan lausunnon ottamiseen pöytäkirjaan muka tarvitaan paljon aikaa. Tähän vastasi puolustaja Sokolow: "aikaa ei tämän kirjoittamiseen tarvita sen enempää kuin sitä käytettiin syytteenalaisen kiduttamiseen kidutuskammiossa".
Tästä puolustajan lauseesta puheenjohtaja hirmuisesti vihastui ja antoi Sokolowille muistutuksen säädyttömästä esiintymisestä oikeudessa.
Ja mitäpä luulette, jatkoi kanssapuhujani, tämän rikosjutun tuloksena oli että kuusi henkeä telotettiin syyttömästi. Puolustajat olivat näyttäneet toteen heidän alibi’nsä, mutta tästä huolimatta oikeus tuomitsi heidät kuolemaan…
"Valitusta ylioikeuteen ei annettu tehdä… Ja he ammuttiin…"
Minä tapasin asianajaja Sokolowin, hän tuntuu todellakin henkilöltä, jolla on sekä kykyä että tahtoa puolustaa oikeaa asiaa koko tulisella ja hehkuvalla voimallaan. Hän on tottunut puolustamaan Pietarissa, jossa hän tuntee itsensä vahvaksi ja hyvin asestetuksi taistelussa pahaa aikovaa ja väärää tuomaria vastaan; tuntee itsensä sitä vahvemmaksi, mitä enemmän tuo tuomari tekee itsensä vikapääksi vääryyksiin, sentähden että hänen puolellaan, totuuden puolella, on yleinen mielipide.
Pietarissa puolustaja ei huoli puheenjohtajan ja tuomarien mielentilasta ja personallisista tunteista. Antaessaan asiallisia vastauksia hän ei pelkää että tuomari voi katsoa ne persoonalliseksi loukkaukseksi ja kostaa syytteenalaiselle, omastatunnostaan välittämättä.
III.
Kaikkia 36:a vastaan nostettu kanne perustuu viiden syytteenalaisen — Rehwaldin, Andreen, Sedinin ynnä kahden muun — "vilpittömiin tunnustuksiin". He ovat Riian "kidutuskammioissa" tunnustaneet, että seitsemän oikeuden nyttemmin kuolemaan tuomitsemaa henkilöä olivat kuuluneet taistelujärjestön upseeristoon, ja että he olivat olleet osallisina viinapuotien ja höyrylaivan ryöstöön; samalla he antoivat ilmi itsensä, tunnustaen myös itse ottaneensa osaa näihin tekoihin. Minä alleviivaan erityisesti sen seikan, että he ovat tunnustaneet kaiken tämän poliisikuulusteluissa juuri kidutuskammioissa. Jotta heiltä saataisiin nämät välttämättömät tunnustukset on heitä siellä hirveästi kidutettu; on pantu käytäntöön kummikepit ja nyrkkiraudat, on lyöty heitä kiväärinperillä ja sapeleilla, on poljettu jaloilla. Pieksemisestä he menivät tainnoksiin, heitä valeltiin vedellä, saatettiin tuntoihinsa, kehoitettiin "tunnustamaan", ja, jos he pysyivät kovakorvaisina, piestiin heitä uudelleen. Tuollaisina kauhun hetkinä he todistivat todeksi kaiken, minkä poliisi vaati, he "tunnustivat vilpittömästi" kaikki, mitä heille valmiina sanottiin, kunhan vaan loppuisivat heidän epäinhimilliset kärsimyksensä.
Rehwaldin ja Andreen antamat lausunnot oli saatu heiltä vielä julmemmalla tavalla, josta jo olen maininnut, nimittäin siten, että heidän nähtensä pelottavaksi esimerkiksi heille, ammuttiin kaksi heidän tovereistaan autiolla Grusenbergin vuorella, jonka jälkeen he, silmiensä edessä toverien veri ja nähdessään samallaisen telotuksen uhkaavan heitä itseään, sanoivat syyllisiksi kaikki ne, jotka poliisi oli itselleen merkinnyt.
Oikeudessa kaikki viisi selittivät kokonaan kieltävänsä kaiken sen, mikä oli sanottuna poliisipöytäkirjoissa; he ilmoittivat oikeudelle että heitä oli kauheasti kidutettu kidutuskammioissa, oli siihen määrään rääkätty, niin julmasti piesty, että he eivät olleet voineet kestää ja olivat, helpoittaakseen kärsimyksiään, allekirjoittaneet poliisipöytäkirjat, edes tietämättä minkä alle he kirjoittivat; eräät näistä viidestä henkilöstä eivät edes voineet tietää mitä niissä oli kirjoitettuna, he kun olivat kestämistään kidutuksista puolittain tajuttomassa tilassa.