Äiti rakasti häntä suuresti; hän rakasti häntä lapsuudesta asti ja enemmän kuin muita lapsiaan. — Luonteeltaan hän oli humaani, helläluonteinen ihminen, suurimmassa määrin kyvykäs ja uuttera.
Kun hän ansaitsi rahoja niin hän aina auttoi äitiään. Useinkin kun perheessä sattui olemaan erittäin kova puute, hän istui yöt läpeensä kirjoitellen käännöksiä, ansaitakseen jonkun kopeekan lisää. Äiti kehoitteli häntä lykkäämään työnsä ja menemään levolle; hän vastasi: "Äiti, sinua varten minä teen työtä, minä itse en tarvitse", ja jatkoi käännöstään, voidakseen seuraavana päivänä tuoda perheelle jonkun niukan rovon.
Koulussa hän oli aina ollut etevä oppilas; seitsemän vuotiaana hän alkoi Warsovassa käydä kaupunkikoulua, edistyi hyvästi, tuli luokalta luokalle, saaden palkintoja hyvästä edistyksestä. Lukiossa hän, palkinnoksi mainioista luonnonlahjoistaan ja hyvästä edistyksestä, tehtiin stipendiaatiksi.
Lukion kurssin suoritettuaan hän tuli Moskovan yliopistoon, jossa hän oli kaksi vuotta, ja siirtyi senjälkeen kun epäjärjestykset siellä olivat alkaneet, Pietarin yliopistoon, josta hänet poliisi karkoitti ennenkun hän oli suorittanut tutkintonsa.
Eräs hänen yliopistotovereistaan, joka nykyään palvelee poliisidepartementissa, auttoi poliisia saamaan selvän siitä kuka hän oli. Pitkään aikaan poliisi ei tiennyt kenenkä se oli vanginnut, ja sai vasta tämän yliopistotoverin avulla selville että se oli Kaljajew.
Rouva Kaljajew sanoi poikansa kertoneen, että hän helposti olisi voinut päästä pakoon heitettyään pommin, jollei eräs sotamies heti olisi tarttunut hänen käsiinsä ja vääntänyt ne selän taa, siten estäen häntä ampumasta. Pommin räjähdyksestä olivat hänen kasvonsa saaneet pieniä vammoja ja niistä vuosi verta. Hän oli koko ajan ollut täydessä tajussa.
* * * * *
Alkoi jo hämärtää kun lähdin Pähkinälinnan linnoituksesta. Hämmästyksekseni soutumieheni kärsivällisenä odotteli minua veneessään poltellen piippuaan. Hiukan hän tosin oli ihmetellyt että minä niin kauvan siellä viivyin.
Me istuimme veneesen ja kiidimme nopeaan kaupungin rantaa kohden. Kova virta lisäsi vauhtia.
Lähestyessämme kivestä rakennettua aallonmurtajaa ukko alkoi soutaa hiljemmin ja katkasi ensi kerran äänettömyyden, lausuen: Sanokaapa, herra mitä te arvelette; meidän kalastajamme kertovat — en tiedä lieneekö tuossa perää — itse nähneensä että linnoituksesta ajoittain vuotaa järveen verta ja että sillä kohden vesi muuttuu punaiseksi. Arvelevat sen johtuvan telotuksista, siellä on telotettu paljon ihmisiä ja ne on sitte silvottu pieniksi palasiksi ja viskattu järveen.