Kalle (yksin; istuu sohvalle). — Makaamaanko minä tässä rupeisin, ja nukkumaan kymmenessä minuutissa… Ha-ha-haa! Korea juttu. Eukko on kätkenyt äijänsä takin… Minkätähden?… Luulen että se oli vieläkin hutikassa, ainakin se haisi viinalle… Hän on hiukan hupsun näköinen mies, josta en suuria piittaisi; mutta pitihän tuota auttaa tuollaisessa pulassa. Kunhan ei vaan viipyisi liiaksi kauvan… Mitä jos sattuisi hänen eukkonsa tulemaan ja näkee täällä oudon miehen yksinään, ja paitahihasillaan… siitäpä soppa syntyisi… Taisinpa sittekin tehdä tuhmasti, kun päästin sen menemään. Jos tuo valehteli minulle ja menikin juopottelemaan. Tuli ja leimaus! Senkö hän tohtisi tehdä palkinnoksi hyvästä avustani. (Kopeloi taskujaan.) No nyt se vei tupakat mennessään… (hypähtää ylös ja tekee kiihkeitä hämmästyksen liikkeitä) ja rahani… rahani! (Juoksee ikkunaan.) Minun rahani! (epätoivoisesti.) Nyt se vei rahani ja hävittää ne, enkä minä voi sitä estää. (Kävelee.) Voi tätä kirottua pesää! Että minun pitikin tänne tulla tuon roiston käskystä! Kyllä se nyt rahani vei. (Pysähtyy kuuntelemaan.) Tuleeko sieltä joku vai? (Menee ovea kohden. Oskari tulee; hämmästyy.)
Oskari. Kuka te olette?
Kalle (peräytyy neuvottomana). Minun rahani…
Oskari. Mitä?
Kalle, Ja takkini…!
Oskari. Oletteko hullu?
Kalle. On äijä vienyt!
Oskari (syrjään). Se on hullu mies. Kuinka se on tänne tullut, ja missä ovat muut… missä on Anna?
(Katselee ihmetellen Kallea.)
Kalle (lähenee tyyntyneenä). Kuka te olette?